23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua ja iloista uutta vuotta 2016!


Ps. päivitin ulkoasun tähän vuodenaikaan sopivaksi, voi antaa palautetta.

29. marraskuuta 2015

Kakkossijojen päivä

Eilen startattiin Santun kanssa ekaa kertaa yhdessä kisoissa, kolme starttia, joista kaksi agilityratoja ja yksi hyppäri. Olin miltei koko viikon jollain tavalla jännittänyt kisoja - kolmena yönä näin agilitypainajaisia (mm. että olen kotona ja tajuan että startti olisi alkamassa ihan just, tai että olen paikan päällä starttaamassa mutta koira on kadonnut) ja perjantai-illan ja lauantaiaamun olin ihan paineissa. Rintaa ahdisti eikä meinannut saada henkeä. Sätin itseäni mokomasta jännittämisestä, kun 1) minulla ei ollut mitään hävittävää 2) kukaan tuskin katsoo meidän ratoja 3) Santtu kyllä osaa. Mutta mitäs sitä mahtaa pääkopalleen. Kyseessä oli minun ensimmäiset kakkosluokan kisat, ja millä kisakokemuksella: heinäkuussa kävin yhden ykkösluokan startin testaamassa Kaken kanssa!

Lauantaina kävin aamusta väsyttämässä koirat meidän lähimetsässä kunnon porukkalenkillä, Kake lenkkeili hihnassa, koska jalka ja toiset urokset. Kakehan on siis ruvennut vähän pullistelemaan muille uroksille Javan kotiinsaapumisen jälkeen. Tunnin lenkki teki tehtävänsä, sillä koirat olivat kuulemma nukkuneet koko päivän.

Pakotin itseni syömään lounasta yhdentoista maissa, vaikkei tehnyt yhtään mieli. Sitten pakkasin kamat, vaihdoin vaatteet ja lähdin hakemaan Santun. Suurin piirtein olin vaille yksi kisapaikalla, kävin katsomassa Annan hyppyradan ja lähdettiin Tiinan kanssa koiria lenkittämään.

Kakkoset aloitettiin parikymmentä minuuttia aiemmin, hyppyrata oli ensimmäisenä.

suhteet ja linjat ovat abauttiarallaa.
Nelos-vitosväliin en jotenkin luonnistunut saamaan sokkari-valssiyhdistelmää, joten päädyin päällejuoksuun. Samalla tavalla päätin valssata kympille ja ohjata serpentiinin siten, että olisin valmiiksi putken puolella, eikä putkelle lähetyksessä tarvitsisi takaaleikata.

Radalla sitten menikin hyvin - vitonen kepeiltä, koska en osannut tarpeeksi juosta suoraan vielä kasihypyn jälkeen, vaan lähdin kääntämään liikaa kepeille, liian aikaisin. 

Eka agirata sitten näytti tältä:


Tämä rata tuntui jopa helpommalta kuin hyppyrata. Pelättiin porukalla, että koirat löytäisivät tiensä liian nopsaan pituuden jälkeen väärään suuhun - meillä Santun kanssa onneksi ei käynyt niin, vaan se juoksi muutamalla laukalla suoraan oikeaan putken päähän! Kielto tuli A:n jälkeen kasihypyltä, koska ohjasin hyppyä, enkä linjaa - juuri sitä, mitä Julia toitotti minulle viikkovalmennuksessa maanantaina. Kun olisin kertonut koiralle sen linjan, mitä pitkin tulee edetä seuraavalle esteelle, olisi tuo kielto jäänyt pois.

No, vitoset tuli siis kahdelta ekalta radalta, mutta ei ollut huono suoritus:

 Eli napattiin Santun kanssa ekoista yhteisistä kisoistamme kaksi kakkossijaa! Olin positiivisesti yllättänyt, lisäksi siitäkin, että B-radalla kerkesin kävellä ja peruutella uusiessani kieltohyppyä, ja silti oli ihanneajan puitteissa!

Väsymys alkoi minulla painaa viimeiselle radalle lähdettäessä, ja A-agilityradalta tuli hylky, kun A-putki -erottelu ei mennyt kuten piti, vaan Santtu sujahti vikkelästi putkeen kovasta käskyttämisestä huolimatta. Ehkä linjaamisessa olisi ollut parantamisen varaa.. Kepeiltäkin kerkesi tulla virhe, kun en jaksanutkaan hokea "kepikepikepi" kokoaikaa.


Loppuun video vielä muistoksi: :)



23. marraskuuta 2015

Kontrolliröntgen


Kaken leikkauksesta alkaa olla takana kahdeksan viikkoa, ja päästiin kontrolliröntgeniin. Noh, aivan tyytyväinen en ollut kokemukseen. Paikalla olin viittä vaille, ja lääkäri otti vastaan vasta kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Piikki pyllyyn ja koira rauhoittumaan, mutta kappas, eipäs se nyt ihan otakaan rauhoituakseen, kun sai kevyen rauhoitteen. Odoteltiin ja odoteltiin, kunnes Kake ei enää reagoinut hoitajan huhuiluihin ja kosketuksiin.

Siispä nostettiin haukku pöydälle ja ensimmäinen kuva otettiin. Hoitaja lähti tämän jälkeen laukkaamaan jonnekin, sain odotella hyvän aikaa, että käännettäisiin koira selälleen ja vielä kuva povelsta toisessa asennosta. Hoitaja saapui varmaan vajaan kymmenen minuutin odottelun jälkeen ja pahoitteli kovasti odottelua, "on resurssipulaa...". Juu, no sitten saatiin toinen kuvakin otettua, Kake nostettiin lattialle ja herätyspiikki kankkuun. Sain nähdä kuvia välissä ja lääkäri (joka ei ollut siis hoitava lääkäri) totesi, että luutumista nähtävissä jne, näyttää huomenna ortopedille vielä kuvia. Erehdyin kysymään, onko tulossa minulle päin soittoa vielä tämän ortopedin lausunnosta, jolloin vastaukseksi sain "ei todellakaan ole soittamassa" - ööh, okei, sori, että kysyin?

Hitaasti virkosi Kake siitä lattialta ja päästiin kassan kautta kotia (aikaa kului koko reissuun puolitoista tuntia, joista siis turhan odottelua apauttiarallaa puoli tuntia). Nyt koiruus nukkuu tuossa sohvan edessä peiteltynä, vaikka kovin vilkkaalta ja tarmokkaalta se vaikutti kotimatkalla rapussa, kun piti murista kovasti hajuille ja äänille. Java halusi kovasti leikkiä isoveikan kanssa, mutta joutui pettymään toisen simahtaessa matolle peiton alle.

Mutta, olennaisin, eli lausunto tuosta kerrasta, "luutuminen edennyt odotetusti, liikuntaa voi lisätä vaiheittain (voinnin mukaan)". Eli kaikki ruuvit ja kori olivat paikoillaan ja polvi näytti hyvälle! Ei voi olla kuin tyytyväinen.

17. marraskuuta 2015

Joko minulla voisi olla terve koira?

Kakella on ristisideleikkauksesta kulunut seitsemän viikkoa. Seitsemän pitkää viikkoa. Leikkauksesta mukaan Kake sai kahdenlaista särkylääkettä ja antibiootit ehkäisemään haavan tulehtumista. Kaikki meni ihan ok ekat pari viikkoa, sitten oli tikkien poisto. Haava oli parantunut hyvin yhtä kohtaa lukuunottamatta.


Tuo kohta leikkaushaavan yläpäässä ei ottanut parantuakseen, joten ekaa kertaa fyssarilla käydessämme haimme samalla lääkkeet tuon haavan puhdistamiseen. Saatiin uudet antibiootit ja Kakella jatkui lautasantennina oleminen.

Viikko sitten oli haava oli jo kiinni (luojan kiitos!) ja päästiin fyssarilla tekemään tiistaina vesijuoksumattoharjottelua. Koira vähän protestoi hommaa, mutta liikkui ihan kivasti. Kotiin kun päästiin ja saatiin levätä, sain aihetta taas vähän stressata: Kake oli kolmijalkainen levon jälkeen. Mielessäni pyöri jo kauhukuvat röngenistä, missä näkyy polven uudelleen hajoaminen, koira pitäisi viedä uudestaan leikkauspöydälle ja aukaista jalka.... Hätäpäissäni annoin Kakelle Rimadylin, joka tuntui helpottavan ja illalla se olikin miltei jo normaali. Soitin kuitenkin seuraavana päivänä Animagiin, kerroin tilanteen ja kerroin huolestani. Linjan toisessa päässä lupasivat keskustella ortopedin kanssa ja palata asiaan.

Kyllähän he sitten soittivat, mutta vasta torstaina! Onnekseni epäilykseni olivat turhia - kuulemma pehmytkudoksissa on voinut olla kipua ja jos kerta koira oli jo sinä päivänä normaalin oloinen, ei tarvitse käydä jalkaa näyttämässä.

Kukkaa ei oo minua tuaskaan ruokkinna! T. Kake
Tässä yritettiin päästä kaulurista eroon, mutta ongelmaksi nousi Kaken miltei jatkuva korvien rapsuttelu, tassunpohjien kirputtaminen ja suupielien raapiminen. Aloitin tassujen hoitamisen Betadinella, tuntui helpottavan. Vahva epäilys oli hiivasta, sillä luin antibioottien voivan aiheuttaa hiivaa. Meinasin odottaa maanantaihin asti, että päästään samalla poliklinikkamaksulla hoitamaan röntgen ja muu kroppa, mutta nyt sitten eilen alkoi toinen silmä rähmiä kovasti ja punoittaa. En sietänyt katsoa koiraa, joten kiikutin sen tänään lääkäriin.

Kaikkiin vaivoihin löytyi ratkaisu: Kakella oli hiivaa niin tassuissa, korvissa ja suupielissä. Tassujen pesuun reseptilääke-shamppoota (2x viikossa), korviin korvatipat, joita voi käyttää myös suupieliin ja silmiin silmätipat. Että oikein kaikki vaivat kerralla.

Toivottavasti tämä tästä nyt helpottaisi. Saisi nukkua enemmän, kun ei tarvitisi nousta aina mahdottomaan kolinaan, kun Kake liikkuu jonnekin. Taidan siirtyä nyt päiväunille.

Ainiin, ps. Voitin koiralle hierontalahjakortin Kingi&Kamun facebook-kisasta. Tulipa tarpeeseen.

5. marraskuuta 2015

Siistii olla nolo!

Koska kaikki blogini lukijat eivät välttämättä seuraa iltapäivälehtien nettisivuja tai ole mukana sosiaalisessa mediassa, avaan tätä meidän kuvaamme muillekin:

Facebookissa eräs nainen jakoi kuvan itsestään ja koirastaan yhtenä iltana, ja kirjoitti kuvan yhteyteen seuraavaa:
"Lähdin koirien kanssa lenkille, jonkin ajan kuluttua vastaan käveli äiti ja poika (noin 4 vuotias), he pysähtyivät ihmettelemään. Poika kysyi minulta mikä koiralla on kaulassa, vastasin sen olevan vilkkuva heijastinpanta. Pojan mielestä se oli NIIN hieno, sen jälkeen poika kysyi mikä minulla itselläni oli päällä, vastasin sen olevan taikaviitta! Autot näkevät minut jopa pilkkopimeässä... poika kiljaisi äidilleen haluavansa samanlaisen, äiti vastasi pojalle ilkeällä äänensävyllä "ET SAA, SE ON IHAN NOLO!!!" Jähmetyin täysin, jos olisin tajunnut olisin vastannut et musta on niiin siistii olla nolo!!! Aikuiset päättävät mikä on noloa, ei lapsi ymmärrä miksei saa siistii taikaviittaa! TÄTEN JULISTAN ETTÄ MUSTA ON NIIIN SIISTII OLLA NOLO! älä ole tyhmä aikuinen vaan osta lapsellesi taikaviitta!"
Ei jumalleissön, sanonko mitä. Tää äiti, joka on kiljunut pojalleen heijastinliivin olevan nolo, on jättänyt ilmeisesti aivonsa synnytysosastolle. Ihan oikeasti.

Mä muistan, kun olin ala-asteikäinen. Asuimme maalla, ja talomme ohi meni katuvalot. Aina oltiin pukemassa heijastimia päälle. Ulos tielle ei ollut asiaa ilman heijastimia. Ajattelin, että yh kun on inhottavaa. Kunnes kerran olin palaamassa luistelukaukalolta kotiin tietä pitkin. Minulla ei ollut heijastimia, mutta kuljin katulamppujen alla tien piennarta pitkin. Vastaan tuli traktori, semmoinen iso, lumiketjuilla varustettu. Muistan vieläkin sen hetken, kun olin ihmeissäni, että miksei traktori anna minulle tilaa, väistä keskemmälle tietä. Vasta kun traktorin valokeilat osuivat minuun (ELI LÄHELLÄ!), kuski teki ison koukkauksen keskelle. Se oli hetki, kun tajusin, ettei katuvalotkaan auta ketään näkymään tiellä.

Nykyään lähes poikkeuksetta aina puen koirille heijastinliivit päälle ulos lähtiessämme pimeän aikaan. Koirat eivät onneksi osaa hävetä, enkä minä ajattele koirieni olevan noloja, enkä uhraa ajatustakaan sille, että ohikulkijat ajattelisivat koirieni tai minun olevan nolo.

Käyttäkää niitä heijastimia. Ihan aikuisten oikeasti. Ei niiden tarvitse olla hienoja, eikä kalliita. Olen molemmille koirillemme surauttanut vartissa kätevät heijastinliivit, eikä hintaa ole ollut kuin alle viisi euroa. Eikä vaadi kovin kummoisia taitoja, vähän saksia ja ompelukonetta. Olen saanut tuunattua niihin enemmän heijastavaa pinta-alaa kuin vastaavista kauppojen koiran heijastinliiveistä. Esimerkiksi Hurtan Lifeguard -heijastinliivi näyttäisi pyörivän alennuksessa parinkympin hinnassa, normaalisti ~30-50€!

#välkyterottuu

ja mitä ilmeisimmiten kuvan sana olisi oikeasti mieluummin. my bad.

30. lokakuuta 2015

Kolmen kuukauden väli


Heinäkuun 19. - lokakuun 27. pvä. Suurin muutoshan on Javassa, mutta mitäs se Kake onkaan kanssa tehnyt?

26. lokakuuta 2015

Koillis-Savo kartoituksessa

Olin järjestellyt itselleni töistä vapaata la-to -välin viime viikoilta, joten suunnattiin eka Kuopioon ja sunnuntaina meidän mökille Nilsiään. Joskus pikkulikkana oltiin käyty porukalla kiertämässä Tiilikkajärven kansallispuistossa, joten halusin lähteä koirien kanssa sinne lenkille!

Reitin aloituspisteeseen päästäksemme kuljettiin Rautavaaran läpi - siis tämän piskuisen surullisen kuuluisan kylän, jossa on väkiluku on vähentynyt vuodesta toiseen (30 vuoden aikana miltei puoleen), työttömyysaste on Pohjois-Savon korkein ja eläkeläisiä on miltei puolet kyläläisistä. Käytiin ostamassa makkarat ja ketsuppia, ja tässä kylän ainoassa kaupassa (joka oli jopa suht' iso S-market) saatiin aika hyvä poikkileikkaus kyläläisistä. Rautavaaralta köröteltiin vielä jokunen kilometri metsään, ja saavuttiin Sammakkotammen opastuspisteelle.

Maastot oli tosi kivat - tommosta kivaa kangas-mänty-metsää alkupuolisko, hieman pitkospuita. Eka puolisko sujui kevyesti, koirat olivat tunnollisesti hihnassa koko reissun ajan. Olin edellispäivänä vähän miettinyt Kaken ja Kaken jalan jaksamista tuolla reissulla, sillä ohjeenahan on kuntoutuksessa tehdä vain maks. puolen tunnin lenkkejä... Päätin kuitenkin ottaa Kaken mukaan, sillä metsässä käveleminen on parasta tuolle jalalle, ja kovat menohalut sillä on ollut jo kauan, eli kipuja tuskin on. Kuitenkaan Kake ulkoili vain hihnassa eikä päässyt riekkumaan.



Päädyttiin Venäjänhiekalle, jossa oli kaksikin tulipaikkaa, ja laitettiin notski pystyyn. Siinä sitten hiillosta odotellessa otettiin kuvia, pyörittiin ympäriinsä ja mä etsin yhtä geokätköä, sitä kuitenkaan löytämättä. Koirat odotteli hihnoistaan köytettynä penkkeihin tai sitten me chillattiin niiden kanssa hihnat hyppysissämme. Javan päästin revittelemään hiekalle muutaman kerran, ja ai että neiti sai makoisat hepulit joka kerta! Nopeasti se revittely piti lopettaa, kun Kakea alkoi ärsyttää toisen ilo niin paljon.

Loppupuolisko matkasta mentiin sitten useamman suon ylitse pitkospuita pitkin. Tajusin järkevämmäksi tavaksi kulkea koira takanani, sillä muuten olisin voinut löytää itseni vaikka suosta... Kokonaismatkaa tuli seitsemän kilometriä ja aikaa saatiin tuhraantumaan makkaran paistamisen ja muun patsastelun kanssa noin neljä ja puoli tuntia. Koirat oli loppupäivän aika hiljaa, sanoisinko.


Seuraavana päivänä päädyttiin lähikohteeseen - Pisan luonnonpuistoon, joka sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä mökistämme. Minulla tuntui edellisen päivän kävelyn rasitus jaloissa, eikä kivaa ollut se, että eka mentiin vaan ylämäkeen :D Olen käynyt pikkulikkana myös täällä retkeilemässä perheen voimin, ja silloin oli ihan kivaa!





Tälle reissulle jätin Kaken suosiolla pois, sillä tiesin reitin olevan vähän haasteellisempi. Ajatuksena oli käydä kiertämässä Pisan kierros (8km), mutta mä olin niin rasittunut edellispäivän reissusta, että totesin, että käydään katsomassa maisemat suorinta reittiä ja tullaan takaisin samaa polkua. Eikä ollut huono idis. Huipulle meni jyrkimmistä kohdista uudet metalliristikkoportaat ja kaiteesta sai kivasti tukea. Maisemat oli huipulta komeat ja huipulla oli myös nähtävissä Täyssinän rauhan (v. 1595) rajamerkit. Javan oli hankala tulla alaspäin huipulta, sitä taisi jännittää jyrkkä maasto ja hieman tassujen alla pyörivä sora. Se olisi tullut varmaan jyrkänteeltä muuten alas, mutta onneksi oli raavas mies mukana reissussa, joka sai jyrkimmän kohdan kannettua Javaa alaspäin ja päästiin kaikki kotiinkin ehjinä.


15. lokakuuta 2015

Meidän koirat haastattelussa


1. Olen…

- Moro, mä oon Kake, kolmevuotias colliepoika. Aika äijä nykyään, ainaki ku toi suojeltava pikkulikka on meidän piireissä. Oon pätevä haukkumaan naapurit ja vieraat aina toivoessani niiden pysyvän kauempana meidän hoodeilta.

2. Parhaat päikkärit nukun…
- aina mun isäntäväen läheisyydessä, esim tossa meidän plyysimatolla ku ne kattelee laatikkoa, mis on välkkyvä valo.


 3. Paras kaverini on…
- isoveikka Pongo, joka on mun idoli! Se on nii-iin cool. Okei, kiva kaveri on kans toi naapurissa asuva Mini, joka on vähä hitaampi, mutta se jaksaa kiinnostua mun kepeistä!


4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina…
- sitä hyvänmakuista ruokaa, joka ei aiheuta inhottavaa poltetta ja oksentamista. Okei okei, kyllä broiskukin maistuu ja muu liha, mutta niistä kun ei tiiä, aiheuttaaks ne ongelmia mulle.

5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen…
- lätyn, siis semmosen lentävän lautasen! Sen noutaminen vedestä varsinkin kesällä on superkivaa!

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu?
- Toi mun kuski ainakin tykkäsi raahata mua jonnekin kentälle, missä oli semmosia putkia ja aitoja, mistä piti päästä ylitse. Mä vaan kyllä tykkäsin käydä tsekkaan sieltä lähihoodien likkojen hajut ja kartoittamassa uudet kilpakosijat, joten kuski on päättänyt ruveta harrastamaan jotain uutta lajia. Se on kyllä ihan kivaa, saa nakkia aika usein! Mä oon niin komee, että onneks kuski on tajunnu jättää mun esittelyn muulle ajalle. Kotihiirenä on tärkeetä olla, ettei tuota suojeltavaa pikkulikkaa vie kukaan.

7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen?

- Haha, sillon kerran, kun mun kuski ei ollu paikalla, mutta mä olin jossain komeuden näyttämiskisassa mun hoitotädin kanssa, oli mun siskolikka samoilla hoodeilla! Se kyllä tuoksu aika hyvältä sillo, mm.

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata?
- Oon suunnitellut leikkitreffejä muutaman kivannäköisen tytyn kanssa! Muun muassa Eka ois semmonen tyty, joka tuntuu olevan yhtä energinen ja ikiliikkuja kuin mä! Musta tuntuu, että meillä natsais heti! Sit mä voisin vähä pullistella lihaksiani myös Lennun kanssa, mutta ehkä me sit vaan otettas kiihdytyskisoja ja katottas, kumpi juoksee lujempaa ja pidemmälle.

~*~*~*~*~*~*~*~*~




1. Olen…
- seitsemän kuukauden ikäinen collieprinsessa Java! Mä niin rakastan näitä mun kutreja, varsinkin toi kuva näyttää, miten nätit ne on!

2. Parhaat päikkärit nukun…
- selälläni eteisessä ulko-oven edessä tai sit toisinaan halutessani rauhaa isäntäväen makuuhuoneessa nurkassa.


3. Paras kaverini on…
- no kun mä en tiiä. Mulla on monta sikaihanaa frendiä, mutta ei ole semmoista yhtä, joka menisi kaikkien muiden yli. Okei, kivointahan on tuota isoveljeä kiusata, se onneks ei suutu mulle. Ton isoveikan siskolikka Muru sit on kyllä aika kiva, semmonen kaikentietävä kaveri! Naapurirapun poitsu Ami on kans kiva kyykytettävä, ja pojista myös Paavo on kans tosi kiva tyyppi, mutta se ei kai ilmeisesti oo täällä meidän naapurustossa enää, ainakaan en oo nähny sitä pitkään aikaan.



4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina…
- lihapullia! Ne on tosi-tosi hyvä!


5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen…
- pikkusen lampaan, herra päkäpää välillä vinkuukin!

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu?
- Mä en jaksa edes vaivautua kauneuskisoihin, annan muille tasoitusta :) Kotona on ihana olla, mutta kivaa on kyllä päästä välillä viihteelle!

7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen?
-  Kun olin päässy takaisin vanhaan kotiin muutamaks päiväks lomalle, mä tulin kipeäksi. Olin niin iloinen, kun näinkin taas isäntäväkeni, ja nopeasti huomattiin, etten ollut ihan ookoo. Minut vietiin jonnekin paikkaan, missä haisi ihan tosi oudolle ja mä vaan muistan, että olin tosi kipeä ja minuun sattui. Siellä paikassa oli joku vieras, joka kopeloi minua ja minua jännitti tosi paljon. Lattia siellä oli tosi liukas, ainakin tuntui siltä, että se meinasi tippua altani. Toivottavasti en joudu enää uudestaan sinne :(

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata?
- Oon pyöriny näissä piireissä niin vähän aikaa, että en osaa sanoa! Vielä pitää tutustua enemmän tyypeihin täällä :)



Tämä haastattelu bongattu mm. tästä blogista :)

13. lokakuuta 2015

Euforista oloa ja fyssaria


Kävin eilen Santun kanssa agilityvalmennuksessa. Mulle kävi niin hassusti, että olin viikonloppuna agilityn koulutusohjaajan peruskurssilla, enkä ollut tarkistanut, miten sieltä saa olla pois. Kävi sit ilmi, että en olis saanut kurssia läpi, koska sunnuntaina joutuisin lähtemään Salmen tokovalmennukseen kesken kaiken. Mutta onneksi oli Tiina, joka meni mua tuuraamaan! Mä sain sitten mennä hänen puolestaan agilityvalmennukseen, ja sain onnekseni Santun mukaan. Mehän oltiin Santun kanssa starttaamassa collieiden agilitymestaruuksissa tossa joku kk sitten, mutta menin harmikseni muljauttamaan olkapääni osittain sijoiltaan ja starttaamiset jäi siihen.


No, viikkorata oli semmosta juoksemista ja (pääasiassa) sokkareita. Muutamat valssit ja takaaleikkaukset. Esimerkiksi 3-4 -väliin ajattelin tehdä sokkarin, mutta olin myöhässä. Siispä valssasin. Seiska-kasi -väliin rivakka lähettäminen ja takaaleikkaus, ja taas kymppi-ykstoista -väliin valssi. Nron 23 oon muuten merkannut väärälle puolelle, mutta antakoot olla. Me Santun kanssa juostiin väli 1-17, tehtiin kepit erillisenä.

Tämä treeni oli ehkä paras treenini tähän mennessä. Osaava koira, joten saa ihan keskittyä omaan mokiin ja sijanteihin omassa liikkumisessa. Ekan roundin jälkeen olin iha hapoilla, kun juostiin 7-17 väliä, kaaduin vaan maahan ja jalat ei kantanut. Hengitys ei meinannut kulkea. Santtu oli vähä ihmeissään, että tuohonko tuo nyt kuupahti, mutta sain noustua ylös ja leikittyä sen kanssa :) Ihana Santtu. Toisella kierroksella tehtiin samaa, mutta tietenkin oli tarkoituksena päästä koko rata nollilla. Ihan ei tulostavoitteeseen päästy, mutta törkeen hyvä mieli jäi! Mä hehkuin iloa treenin jälkeen, kävin kaupassa ja hymyilin siellä kuin yks Naantalin aurinko. Hehkutin vielä kotonakin vähän puoliskolleni treenejä ja nukkumaan mennessä hypetin mahtavaa oloa. Olo oli raukea, väsynyt, mutta energinen. Aivan tajuttoman siisti tunne - tuota tahtoo lisää! En ole vielä aikaisemmin mistään aikaisemmasta harrastuksestani saanut samanlaisia kiksejä, ja mä oon kuitenkin harrastanut judoa (kuusi vuotta), pesistä, ratsastusta (vajaa 10 vuotta) ja juoksukuntoni on ollut aika hyvä silloin aktiivisimpina liikkumisvuosinani (esim. 1500m juoksin alle kuuden ja puolen minuutin).

Mutta ehkä sitä juoksukuntoa pitäisi lähteä treenaamaan paremmaksi taas. Ja kuka väittää, ettei agility ole urheilua - eihän siinä edes tule hiki....


Tänään sitten oli Kaken fyssari. Aluksi Hannele halusi nähdä Kaken liikkumista niin kuin normaalilla lenkillä, mutta koska minulla oli hieman nameja mukana, Kake kärkkyi niitä ja kulki hihna löysällä, lähellä minua. Sisällä sitten taivuteltiin ja jumpattiin. Kake sai valtavasti kehuja kulkemisestaan ja istumisesta, kuulemma eivät kovin monet koirat näin nopeasti jo istu noinkaan suorassa ja jalkaa käyttäen, miten Kake nyt istui tuolla. Kotiin viemisinä jumppaohjeet kyljellään ja painopisteen tunnustelua jakkaran päältä. Ensi kerralla päästään altaaseen, mikäli leikkaushaavan rupinen kohta on parantunut.

Niin, Kaken jalassa oli rupi. Tikkien poiston yhteydessä sitten Kake pääsi nuolemaan sitä haavaa hieman, joten se märki. Olin pitänyt Kakella kauluria ja puhdistanut haavan päivittäin. Kuitenkin näytin poistuessani fyssarista haavaa respan hoitajalle, joka ei olisi lähtenyt sitomaan haavaa, jottei se ala hautomaan. Kävi kuitenkin kysymässä Kaken leikkauksessa mukana olleelta hoitajalta ohjeita, joka tuli katsomaan Kakea omien tekemistensä lomasta. Tämä hoitaja kauhistui nähdessään märkivän haavan, ja lähti hakemaan Sointua (Kaken leikannuta lääkäriä). Sointu vilkaisi pikaisesti haavaa, kertoi mitä tehdä ja mitä lääkkettä pitäisi antaa. Saatiin sitten mukaan klinikalta nyt uusi, tujumpi, antibioottikuuri ja antibiootti-kortisonivoidetta. Toivottavasti tää nyt paranisi.


Ja olo antennilautasena jatkuu.

8. lokakuuta 2015

Miten Kaken jalka voi?

Leikkausiltana
Kake kärvisteli paksun sidoksen kanssa reilun viikon, kunnes saatiin varattua aika tikkien poistoon. Onneksi viikko oli jotakuinkin kuiva, ei satanut, joten selvittiin ilman kamalia muovikassi-virityksiä jalassa koiraa ulkoiluttaessa. Lauantai-iltana otin siteen pois, kun se oli valunut jo niin paljon, mutta jätin liimasiteen tikkien päälle vielä suojaksi. Kake sai kuitenkin revittyä sen sunnuntai-iltana itseltään pois, mutta onneksi vasta silloin! Maanantaina käytiin klinikalla poistattamassa tikit, ja Kake sai kehuja siististä haavasta ja kaikilla jaloilla kulkemisesta.

Tiistaina, tikkien poiston jälkeisenä päivänä
 Nyt leikkaushaava on parantunut täysin, lukuunottamatta ylhäällä olevaa rupea. Lenkillä pitäisi päästä mahdollisimman kovaa ja kaikkialle, mutta raasu ei saa kun lyhkäsessä hihnassa käppäillä ravia. Jumeja löytyy selästä ihan satavarmana - tassujen ja jalkojen nuoleskelu on ihan mahdotonta. Siispä seuraavaksi asiakseni otan Kakelle fyssariajan varaamisen.

Ps. Käytiin tänään Javan kanssa treenaamassa. Haukkuvaaran halli vähä on jännittänyt neitiä, mutta kerta kerralta se vaan reipastuu siellä. Nyt on kaksi viimeistä kertaa otettu niin, että otetaan toinen koira kentälle, Java saa katsella sen tekemisiä ja vähän nostattaa kierroksia. Saadaan pennelille vähän itseluottamusta ja innostusta menoon. Ja tänäänhän se teki namikäden vedättämänä kivaa seuruuta.

25. syyskuuta 2015

Kaken jalkaoperaatio

Tänään vaille yhdeksän astuimme Kaken kanssa Kirrin Animagin klinikalle sisään ja ilmoitin Kaken sisään. Meidät ohjattiin leikkaussalipuolelle odottelemaan, jossa vastaan pian tuli tuttu hoitaja ja Sointu. Sain hieman infoa leikkauksesta, minulle muunmuassa näytettiin pienoismallilla, minkälaisesta operaatiosta on kyse. Lisäksi minulta kysyttiin, saako leikkauksen ohessa antaa jo laser-hoitoa haavaan, johon myönnyin.


Sitten Kakelle tuikattiin rauhoite kankkuun ja taas alkoi väsyttää pientä hauvaa. Hoitajat ottivat Kaken hoteisiinsa ja siirsivät pöydälle, minä siinä vaiheessa lähdin hakemaan peiton autosta, jonka päälle Kake laitettaisiin leikkauksen jälkeen. Tutut hajut jne.

Vaille yksi sain soiton, että Kake on siirretty heräämön puolelle ja tunnin päästä koiran voisi hakea kotiin. Saavuimme siis vaille kaksi taas klinikalle, jossa  minulle iskettiin käteen lisää Rimadyliä ja antibioottia, lisäksi saimme reseptin opiaattikipulääkkeisiin. Lisäksi kotiin vietäväksi sain paksun nivaskan kotiutusohjeita. Maksoin leikkauksen ja siirsin auton klinikan taakse, jotta koiran sai kannettua helposti autoon. Hurruuteltiin kotiin ja Kake pääsi makaamaan ja selvittelemään perjantairyyppyään kylpyhuoneeseen.


Mitä Kakelle siis tehtiin? Ylläoleva kuva kertoo - ristisideleikkaus ns. TTA-menetelmällä. Nivelkierukat olivat kuulemma ehjät. Luuta leikattiin hieman, ja sitä levitettiin sen verran, että "kori" meni luun väliin. Polven kulma siis muuttuu hieman, eikä ristisidettä ilmeisesti koira tarvitse. Lisäksi tuonne rakoon laitettiin hohkaluuta, joka edesauttaa raon umpeenluutumista.

Kuten edellisessä lyhkäsessä postauksessa kerroin, niin toipumisennuste on hyvä. Tikit poistetaan jalasta 10-12 päivän päästä, ulkoillessa tulee suojata jalka muovipussein ym. Tikkien poiston yhteydessä aloitellaan fysioterapia laserin kanssa. Lisäksi ajattelin kuntouttamiseen uimista, joka voi aloittaa samoihin aikoihin sitten tikkien poiston yhteydessä.

Java ei voi ymmärtää kun isoveikka vaan makaa.

Ja mitä tämä koko lysti sitten kustansi? Paljon. Ensimmäinen kerta, ontumatutkimus ja röntgenkuvat, olivat klinikkamaksuineen ja erikoislääkärinpalkkioineen ynnä muine lisineen n. 330€. Tämän päivän leikkaus, tarvikkeet, laboratoriomaksut, hoitotyöt ja erikoiseläinlääkäripalkkiot olivat yhteensä kaikkineen 1905€ ja muutama sentti päälle. Mutta, onneksi, onneksi (!) minulla on vakuutus Tapiolassa. Ensimmäisestä käynnistä minulle korvattiin yli kaksisataa euroa - maksettavaa jäi vajaa 120€. Tämän päivän operaatiosta korvaus oli sitten suoraan 75%, joten vakuutuskorvausrajojen puitteissa maksoin operaatiosta vain vajaa 480€. Se on mielestäni pieni summa koiran terveyden kannalta.

Opiskelijana saan vain olla kiitollinen, että olen työssäkäyvä ihminen. Saan pidettyä yllä pahanpäivän hätävaraa, josta juuri tämmöiset äkilliset menot veloitetaan. Koirieni kohdalla en kyllä osaa ajatella "voi ei, onpa kallista", vaan ajattelen tärkeintä - koirat ovat terveitä ja hengissä. Rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta elämä on vain ainutkertainen asia, jota ei pidä mennä sössimään. Tämän takia tulen polttamaan todennäköisesti seuraavat palkkani vain ja ainoastaan Kaken hyvinvointiin - yllämainitut fyssari- ja uintikäynnit eivät tule olemaan halpoja nekään.

22. syyskuuta 2015

Että tämmönen päivä


Kakella on ollut ontumista aina toisinaan levolta lähtiessä. Ollut kolmijalkainen, mutta sitten muuttunut normiksi hetken käveltyään. Rupesin kyselemään ihmisiltä facebookin koirafoorumeilla, että mikä voisi olla, moni veikkasi ristisiteen vammaa. No, tuumasta toimeen, varasin ajan Jyväskylän Animagille ortopedi Sointu Jalkaselle, jonka vastaanotolle pääsimme heti - siis soitin vaille kaksitoista, ja eläintenhoitaja totesi, että senkus menet suoraan klo 1240 Muurameen!

Kaken takajalassa oli jo kasin muotoista rinkiä kävellessä havaittavissa lievää varaamisontumaa, eikä Kake nostanut niin korkealle toista tassua kuin tervettä. Sointu lisäksi tutki jalkaa ja taivutteli sitä ja totesi, että kuvat napataan koirasta. Niinpä koira sai päiväkännit ja pääsi käänneltäväksi röntgenin pöydälle. Kuvattiin selkä, lonkat, tassu ja polvi - lopputuloksena se, että esim. nuljuluu, selkä ja lonkat moitteettomat, mutta ristisiteessä ainakin osittainen vamma, jonka takia Kake pääsee leikkauspöydälle perjantaiaamuna.

Noo, tän vuoden osalta Kakelta harrastamiset jää vähemmälle, mutta leikkauksen jälkeinen toipuminen on ennusteiden mukaan hyvä - esimerkiksi ajokoirat ovat olleet vuoden päästä täysissä voimissa metsissä juoksemassa. Että ehkä nyt agility jää vähemmälle, tai kokonaan pois, mutta muuta harrastamista leikkaus ei tule estämään.

16. syyskuuta 2015

Nonni, päivitystä taas

Ulkoasuun. Halusin kesäisen ulkoasun veke, koska syksy on täällä. Mä olin eka ihan semi-innoissani tästä, mutta kun tunnin ajan annoin itseni olla irti näytön ääreltä ja vilkaisin sitten uudestaan ulkoasua, niin lähinä ärsyttää nuo raidat ja surettaa koko kyhäelmä. Väritkin tuntuu nyt jotenkin niin huonoilta.


Antaa palaa.

12. syyskuuta 2015

Treenaamista for real ja Javan 6kk pönötys

Tiinan kanssa käytiin läheisellä kentällä treenaamassa vähä tokoa. (Kiitos kuvista Tiina!)

Kaken kanssa tein paikkamakuuta, vahvistin taas maassaolemista kolme kertaa itse edessä seisoen ja maahan palkaten, sitten lähdin kävelemään taakse päin. Salmen oppien mukaisesti aloin tehdä peruuttaessani valsseja, eli hetken aikaa kävelinkin pois päin koirasta selkä koiraa kohti. Jotenkin ihan uskomatonta, miten Kake vaan möllöttää nykyään maassa, ehkä vähän vilkuilee ympäristön häiriöjuttuja, mutta sillä ei ole mikään ahdistus päällä! Se vaan on ja odottaa. Noo, katsotaan tilannetta uusiksi, kun meen sitten jonkin matkan päähän vaan seisomaan ja olemaan...


Seuruuttelin Kakea jonkin verran, juostiinkin ja tääkin homma on ottanut uutta puhtia! Hauskinta on kattoo näitä kuvia ja huomata, että koirallahan taitaa olla kivaa, kun sillä on häntä tuolla tavalla pystyssä useammassa kuvassa :D

Maahanmenot saalispalkalla on tällä hetkellä treenissä syynissä, sillä Kake menee vinoon. Avuksi saatiin valmennuksessa vinkki, että otan askeleen eteen (ilman rintamasuunnan muutoksia), kun jätän koiran istumaan paikalleen, ja käskytän siitä maahan. Oma sijaintini pakottaa koiran menemään suoraan maahan.


Java pääsi kentälle treenaamaan seuraamisen alkeita, eli luodaan vaan nyt semmonen hyvänolon kupla tuohon housujen sivusauman kohdalle. Leikittiin samalla vähän tuolla Bilteman saukko-/kärppä-/whatever-lelulla.



Eteenistumiset ovat myös treenin alla, vaikka hyvä pohja hommaan on rallytokon treenien takia. Vahvistelen eteentulemista peruuttelemalla askeleita ja palkkailemalla siten, että Kake joutuu kurottamaan nakin luo.

Ja loppuun vielä: Javan karva- / kasvugalleriapäivitys (klikklikklik), ikää miltei 6kk:


5. syyskuuta 2015

Voi harmitus, tosiaan

Voi kökön kökkö, voi keepele ja mitä vielä.


Homma alkoi siten, että soitin Javan kasvattajalle ihanista collienpennuista, joista oli kaksi vielä vapaana, ja molemmat vieläpä pinoja. Haaveilin trikkiuroksesta, mutta kuulemma juuri samana iltana oli tätä urosta tulossa katsomaan pariskunta. Noh, juteltiin siinä puhelimessa, ja totesin, että minulla ei ole mitään narttua vastaan, mutta tuo mies vähä on jarru päällä, meillä kun toi uros on jo entuudestaan. Trikki meni sitten tälle pariskunnalle, ja narttu jäi jäljelle.

Keskusteltiin puoliskon kanssa kovasti ja hartaasti, ja päätettiin, että narttu meille voi tulla. Javan kasvattajan kanssa puhuttiin, että hän ei tyttöä haluaisi alennuksella myydä mihinkään kotiin tyyliä sohvankoristeeksi, vaan pennut olisi tästä nartusta kiva saada ja pennulla tuntuisi olevan tosissaan potentiaalia harrastuskoiraksi. Niinpä, kyllähän isän puoleltakin tokovalioita löytyy, geenit kunnossa. Ainoa vaan, että neidillä on alapurenta. Äääähhh..... Java tuli sitten minulle sijoitussopimuksella, lähdin katsomaan, josko se purenta siitä suorenisi, kun hampaat vaihtuu ja kuono venyy.

Hampaat vaihtui, yläkulmurit ja alakulmuritkin. Alapurenta ei suoristunut, kuono ei lähtenyt venymään. Hampaat näyttivät kinkkisiltä, varsinkin alakulmurit. Jossain vaiheessa loksahti toinen alakulmuri oikeaan koloon ylähampaiden väliin, mutta toinen näytti huonolta. Jäi jumiin yläetuhampaiden taakse. Lähettelin kuvia kasvattajalle ja vilautin myös purukalustoa Kaken kasvattajalle jossain tokotreeneissä, molemmat huokaisivat, että huonolta näyttää. Näinpä sain käskyn lähteä purukalustoa näyttämään ammattilaiselle.

Onneksi ei tarvinnut merta edemmäs lähteä, sillä Jyväskylän pohjoispuolelta, Palokan Kirristä, Animagista löytyy eläinlääkäri Katja Rajalin, perehtynyt hammashoitoon. Viime viikolla käytiin paikan päällä, Katja kurkkasi suuhun ja totesi, että kyllä, jumiin jää ja kulmuri saatava pinteestä pois. Siispä kulmurin tieltä poistetaan ylhäältä reunimmainen etuhammas (I3), lisäksi ylähampaita pitäisi vähän hioa ja kulmuriin laittaa mahdollisesti lisäosa, ettei kulmahammas uppoa poistetun hampaan koloon.

Toissapäivänä sitten kiikutin Javan jälleen Animagiin, Javalle piikki peppuun ja neiti hyytyi peiton päälle. Jätettiin neito ammattilaisten käsiin ja parin tunnin päästä haettiin hereillä oleva tyttönen, joka kovasti halusi pois eläinlääkäriaseman liukkaalta lattialta. Yhtä hammasta köyhempänä. Kiitos Katjalle hampaanpoistosta.

Nyt toivotaan, että Javan kulmuri pääsee kasvamaan oikein, lisäksi pitäisi kotioikomista harjottaa. Mutta mitä tämä hampaanpoisto tarkoittaa sitten käytännön tasolla?

Sitä, että Javasta tulee (tuli jo) minun koirani. Sijoitussoppari meni nurin, pennut voidaan unohtaa purennan takia kokonaan. Java tulee pääsemään eläinlääkärin pöydälle sterkattavaksi, kunhan ekat juoksut ovat ohi.



Sitä, että Java tulee olemaan ikinahka, sillä jalostustarkissa hylky tulee hampaiden takia. Koskaan neiti ei tule käymään näyttelyissä, koska karva tulee olemaan hylkyperuste nahkakehässä. Täten, ei Javasta tule mitään valiotakaan (ei agi-, toko-, rallytoko-, käyttö-, jälki-, jne..) koska koskaan ei tulla saamaan sitä hootakaan, joka valioitumiseen tarvittaisiin.

Nyt kyllä pitää vähän ottaa pakkia, ja sanoa, että ei valioitumisen eväytyminen minua toisaalta haittaa. Kiva lisähän se olisi, mutta samalla tavalla niitä tuloksia saa, oli sitten koiralla kaikki hampaat tallessa tai ei hampaita ollenkaan. Tai oli karva sitten lyhyt tai pitkä. Oikeastaan, en ymmärrä näyttelyissä koiran titteleiden perässä juoksijoita... :P

Mutta, mikä tärkeintä - koira on elossa, se on yhtä rakas ja hieno penneli kuin aina ennenkin. Yhtä hyvä harrastuskoira minulle.

31. elokuuta 2015

Kysypä jotain

Koska bloggaamiseni on ollut tooosi epäaktiivinen bloggaamisen suhteen, toteutetaan kysymyspostaus.

ps. kauhee kohina



Kaikkee saa kokeilla kysyä, yleisen siveyden ja käytöstapojen mukaisesti. Bring it on. :) Anonyymit kans mukaan.

29. elokuuta 2015

Elämän tarkoitusta etsimässä

Diih, että oli mulla blogikin. Tässä oon vaan kesää viettänyt töitä tehden, hyi minua. Puoliskokin on jo kitissyt, että hän on koiravahtina, kun joudun olemaan töissä. Ei oo kivaa (mm. yks lauantai yhdentoista tunnin tuplavuoro), mutta pakko takoa rautaa kun se on kuumaa. No, kohta alkaa koulu ja pääsee lomalle luennoille....

Oih, kesä. Olipa ihan parasta käydä Kaken kanssa pyörällä lenkillä.
Heinäkuun puolivälissä tapahtui Kakelle pieni äksidentti. Heitin sille frisbeetä, jonka perään koira juoksi ja stopatessaan onnistui telomaan jalkansa siten, että roikotti vasenta takajalkaa ilmassa levon jälkeen. Onneksi sain koiralle kipulääkkeet, pidettiin hihnassa lenkeillä ja jalka tuntui tulleen kuntoon.

Sitten joskus käytiin kasvattaja-Annan kanssa treenaamassa Haukkuvaaran läheisellä nurmikolla tokoa. Hän paikallisti pientä turvotusta Kaken takajalassa. Hmph, ei kiva. No, treenit meni kivasti ja Salmen ohjeet tuntuvat purevan meidän ongelmiin. Kaken seuraaminen on erilaista, paikkamakuu rauhallista.

Eilen olikin sitten Salmen valmennus. Sateessa, ihanaa. Otin Kaken treeniin, vaikken alunperin ajatellutkaan sen kanssa treenaavani, mutta ihanpa oli kiva saada palautetta edistymisestä. Salme jaksoi kehua, että Kaken seuraaminen on tosissaan ottanut askeleen eteenpäin, paikkamakuu hyvä, eteenistuminen on hyvä kädet sivuilla. Treenatessa kuitenkin nousi esille taas Kaken takajalka - harjoitukset saivat sen selkästi kipeäksi. Jätettiin tältä kerralta siis pahimmat istumiset, hypyt ja juoksentelut pois. Saatiin taas paljon kotiläksyjä, mm. paikkamakuun kävelyssä alan tehdä valsseja peruuttaessani.


Tunnin tokotreenin jälkeen hyppäsin Annan kyytiin ja koirat lastattiin pakun takatilaan - kohteenamme oli Lehtoniemen tila, jossa päästiin kokeilemaan lampaita koirien kanssa. Olin jo varautunut sateessa kökkimiseen, mutta ihanaa, lampaat olikin pihaton tapaisessa katoksessa. Kaken ja minun menon voi päätellä varsin nopeasti seuraavista kuvista... :D

(jouduttiin keskustelemaan siitä, saako lampaita jahdata)
"Nonni, lähdes nyt siitä flänkkäämään!"
Mää hihitän seinän vieressä, kun kaverit meinaa jyrätä mut ja Kakelle maistuu lampaankakka.
Ja sit ne kaverit oikeesti jyräs mut.
Noh, kivaa oli joka tapauksessa.

Javan paimentamista odotin mielenkiinnolla. Javan kasvattajallahan on kanoja, joita neiti oli päässyt "paimentamaan", kun me oltiin puoliskon kanssa reissussa Berliinissä ja Java oli kasvattajan luona hoidossa. No, lampaat oli selkeesti eka vähä pelottavia....

Mutta sitten ne lampaat rupeskin kiinnostamaan. Ensiksi Java halusi leikkiä niiden kanssa, sitten se halusi syödä korsituppoja ja lampaankakkaa, ja sitten se halusi vähän juoksennella niiden kanssa.

Uuhi oli hauska tuolla toisella kerralla - se heti huomasi Javasta, että se on vähän heikompi ja vähän pelokas. Uuhi vaan polki etujalkaa Javalle, että "älä nyt pentu tuu lähellekään!". Saatiin kuitenkin pennelille kelpo treeni, ja varmasti jotain ajatustyötä oli pääkopan sisällä käynnissä. Koirat simahti aika lailla niille sijoilleen, kun kotiin päästiin ja ruoka oli syöty... Josko pääsisin koulukiireiltä sitten paimentamaan taas parin viikon päästä viimeistään.