31. maaliskuuta 2015

No nyt niitä lähtöjä

Lähtöjä, lähtöjä, lähtöjä. Siinä on meidän seuraavien treenien teema. Lähtöjä, lähtöjä, vähän pidempiä tekemisiä lähdöistä ilman palkkaa. Lisää lähtöjä. Että koira saa sen tunteen "jes, mä oon paras, mä osaan tämän".

Kiitos Tiina jälleen.
 Tänään otettiin lähtö pikkukentällä vastakkaiselta puolelta kenttää, mistä normaalisti. Kuljettiin agikentän reunaa, ja Kake oli ihmeissään. Sitten kun sanoin "töihin", oli koira kysymysmerkkinä. Olin topakkana, vilkuilu ei ollut OK, vaan ainoastaan minuun katsominen tuotti kaiken palkan. Meno lähtökyltille, "valmis", "sivu", yhdestä viiteen askelta, ja palkka. Hirmuiset kehut. Toistoja varmaan viidestä seitsemään kertaan: ulos kentältä, sermin takana jälleen töihin ja lähtökyltille. Pari askelta, palkka. Ja voi pojat, että Kake yritti. Kake oli niin tohkeissaan, ettei tosikaan. Parasta oli huomata jossain vaiheessa, kun tehtiin kolme kylttiä, että koira alkaa vänisemään "YHYY, MITEN PALJON MUN PITÄÄ VIELÄ TEHDÄ, ETTÄ SAAN NAMIA?"! Ja ajatella, mä olin ruokkinut Kaken aamulla. Ei voi ymmärtää.

Paikkamakuussa oltiin minuutti, olin kyykyssä metrin päässä koirasta. Kehuin matalalla äänellä rauhoittelevasti, kun Kake oli hiljaa. Ei tainut päästää ääntäkään. Hallissa hääräävät sähkömiehet vielä toivat mukavasti häiriötä.

Mahtavaa.

30. maaliskuuta 2015

No voihan lähtö

Keskiviikkona oltiin Haukkuvaarassa häiriötreenissä. Eka oltiin kaikki (about 8 koirakkoa?) koirakot kentällä ja seuruuteltiin koiria ympäriinsä. Meno oli siis aika hurjaa, ja Oona sitten neuvoi kertomaan koiralle ihan selkeästi, että toisten vilkuilu ei ole sallittua. Kake on ollut aika paljon pellossa nyt...

Tauon jälkeen päästiin yksin kentälle ja vahvistettiin perusasennon kontaktia. "Äp-äp" -huomautuksilla katse takaisin, kun se karkasi metrin päässä Oonan pomputtelevaan palloon. Tämmöinen treeni olisi tosi, tosi tarpeellista. Lopulta Oona kiersi meitä ympäri pomputtaen palloa lattiaan, ja Kake keskittyi minuun! Taitava.

Seuraavalla kierroksella mentiin kentälle tekemään joitain rallytokojuttuja pareittain. Samaa huomauttelua ja hurjasti kehuja, kun katse oli oikein. Kake alkoi jo väsyä.

© Tiina, kiitos!
Eilen käväistiin sitten rallytoko-valkassa. Rata oli Hillebrandin viimeviikkoinen Lempäälän kisojen, pienillä muutoksilla. Manasin jo etukäteen, että ensimmäisenä juoksua pujotellen, ei tulisi mitään... No, otin Kaken hieman aiemmin viriteltäväksi, kuin viime kerralla, sillä viimeksi tuntui, että tuli vähän kiire. Ehkä virittelin liikaa, ehkä koira väsyi. Siirryimme lähtöalueelle, ja Kaken olemus, toimintakyky, katse....

".... Mä en vaa pysty tähän."

Sanoin varmaan 20 kertaa "sivu" ja läpsyttelin reittäni, että koira pystyi tulemaan vierelle. Ihan totaalinen floppi. Ja se lähtö sitten, eiih.. Kake oli mallia perässä raahattava. Haisteli, kuikuili, tuli kyllä mukana, muttei ollut läsnä. Taistelin meidät miltei loppusuoralle, mutta spiraalit olivat ihan liikaa. Luovutettiin siihen, mutta otettiin muutama liike, joista nopea palkkaus, ja lopuksi bileet pystyyn lelun kanssa.

Neuvoiksi namipussi oikealle puolelle, ja namin siirtoa oikeasta kädestä vasempaan käteen reippaasti. Palkka ei tule samalta puolelta kuin koira, vaan piilosta. Kakelle tehdään paljon lähtöjä, paljon palkkausta. Toivottavasti saadaan jännitys kuriin ennen kisoja.

25. maaliskuuta 2015

Esittelyssä Kaken uusi panta

yhteistyössä Designdog.fi kanssa

Olen haaveillut uudesta pannasta Kakelle. Haaveissani panta oli laadukas, erottuva ja leveä. Kaken edelliset pannat ovat olleet aina perus-Hurttaa tai Mustia ja Mirriä, joten ainakaan toinen tai viimeinen kriteeri ei ole täyttynyt niissä pannoissa. Aloin selata netissä läpi pari kuukautta sitten suomalaisia kädentyöntaitajia, jotka tekevät koiratarvikkeita. Päädyin Desingdog.fi -sivulle. Ihastelin pantoja muutaman päivän, ja otin yhteyttä Johannaan ehdottaakseni yhteistyötä. Hän lähti innolla mukaan projektiin.



 Ihastelin "bling-bling"-pantoja, mutta vähän pelkäsin, että ne olisivat liian hienoja Kaken kaltaiselle peruskoiralle. Johanna auttoi ja ehdotteli erilaisia pantamalleja omien toiveitteni perusteella. Hänellä oli muutamia visioita, joista päädyimme sitten puolikuristavaan Halloween -pantaan, ketjuosalla. Malli oli sopivan "äijä" Kakelle, lisäksi siinä on hillitysti blingiä. ;) Johanna vielä tuunasi valmista mallia lisää, ja pantaan tuli liukuvärjäys keltaisesta oranssiin.



Miksi uusi panta Kakelle? Kuten kirjoitin, pannan tuli olla leveä. Se on palvelus Kakelle, Kaken niskalle ja liikkumiselle, sillä se vähentää painetta pienelle alueelle, verrattuna aikaisempiin pantoihin. Niskat ovat vähemmässä kuormituksessa koiran kiskoessa nähdessään jotain kiihdyttävää, joten riski saada niskajumeja, ja sen myötä kuormitusta muuhun kroppaan, vähenee.

Leveitä pantoja on tavallisissa kaupoissa vähän tarjolla.  Lisäksi ne on poikkeuksetta vinttarimallisia, jotka eivät mielestäni sovi oikein collielle. Tukemalla suomalaista käsityötä saa hienon, uniikin pannan. Johanna teki pannan nopeasti: viikonlopun jälkeen sain postia, että panta on valmis! Panta tuli postissa ykkösluokassa ja olin hurmioissani sovittaessani uuden pannan Kaken kaulaan.


what do you think, sopiiko Kakelle?

Tilaa oma pantasi: Designdog.fi

21. maaliskuuta 2015

Viime päivien kuulumisia

Terkkuja täältä tien päältä!


Suunnataan Tiinan kanssa kohti Lempäälää, koska Tiinalla on rallytokokisat ja mä pääsin onnekseni mukaan :) Onneks on aurinkoinen keli, mukava ajella!

Tässä on hetki siis aikaa istahtaa koneen kanssa, joten päivittelen blogia kuvien osalta. Alla kuvia tiistai-illalta, kun käytiin juoksuttamssa koiria. Kevättalven ehkä paras juttu on lisääntyvän valon lisäksi hankiaiset, kun pääsee jäisiltä poluilta pois kävelemään metsään, eikä risukkokaan jarruttele :)








Viime viikonloppuna oltiin agilityn epiksissä Taitavilla Tassuilla. Jopa tein niistä videopostausta, mutta se on vielä editoinnin alla. Jos minulla olisi tänään tai huomenna aikaa, yritän saada sen julkaistua. :)

15. maaliskuuta 2015

Arvonnan tulokset


Onnea arvonnan voittajalle, saat sähköpostia kohta :)

10. maaliskuuta 2015

Miten ottaa parempia koirakuvia?

Varoitan, aihe on minua suuresti kiehtova ja tästä voi tulla hieman laajakin postaus ;)

Koska koirani on kuin duracell-pupu aina toisinaan, olin vielä jokin aika sitten itkemässä, kun ei meinannut kuvat onnistua. Alla vinkkaan omat huomioni kuvien parantamiseksi.

Niinkuin näin. Koira on epätarkka.
 Kehittymistä ja uuden oppimista on tullut tässä paremman optiikan ja kaluston myötä huikeasti, mutta ihan perusjutuillakin voi onnistaa kuvien laadun paranemisen kanssa. Kerrataan kameran muutamat peruskäsitteet:
  • ISO-luku. Tällä mitataan kameran valoherkkyyttä. Yleisesti voidaan todeta, että ISO100-400 on valoisan päivän ISO-lukemia, 800-1600 hämärän ja 1600-> sitten "pimeissä" tiloissa käytettäviä ISO-lukuja. Isompi ISO tuo enemmän valoa kuviin, mutta myös kohinaa. Nyrkkisääntönä: mitä isompi ISO, sitä enemmän rakeisuutta/kohinaa kuvassa esiintyy.
  • Suljin(aika). Kamera muodostaa kuvan joko valokennolle tai filmille. Varsinkin lukiossa kuviksen kurssilla mulle valkeni todella kuvan muodostuminen: valo pääsee "polttamaan" filmiä, eli mitä enemmän valoa, sitä enemmän valkoinen filmi muuttui mustaksi. Suljinajalla voidaan säädellä sitä aikaa, miten kauan valo pääsee kennolle. Nykykameroissa suljinajat ovat about välillä 1/4000-30s, eli lyhyimmillään sekunnin neljästuhannesosa ja pisimmillään suljin voi olla auki 30 sekuntia. Usein kameroista myös löytyy käsimoodi (bulb), jolloin voi ottaa pitempiä valoituksia, tai voi itse määritellä valoituksen keston mielivaltaisesti ("aloitan nyt.... ja haluan lopettaa nyt.").
  • Aukko, F-luku. Aukko on sulkimen ohella se toinen tärkeä osa kennolle pääsevän valon säännöstelijästä. Mitä isompi aukko, sitä enemmän valoa pääsee kennolle. Pimeämmässä huoneessa siis onnistuu kuvat paremmin isompiaukkoisella objektiivilla. Siispä: mitä isompi aukko (eli pienempi f-luku, esimerkiksi f1.8, f2, f2.8), sitä enemmän valoa pääsee kennolle. Ajatelkaa neulansilmäreikäkameraa, siinä on tositosi pieni reikä. Siksi kuvien oikeinvaloittamiseen tarvitaan pitkä aika, mutta kun aika on kohdillaan, kuvat ovat tasaisia syväterävyydeltään. Aukko vaikuttaa myös siis kuvan taustan sumeuteen - isolla aukolla (ja pitkällä polttovälillä) tausta sumenee paljon, mutta esimerkiksi maisemakuvauksessa suositaan isoja aukkoja, kuten f8:aa tai isompaa.
Tämä kuvattu mitä todennäköisemmiten 50mm f1.8 -putkella. Tausta on sumea ja Kaken pää hyvin korotustunut ison aukon johdosta.
 Ylläolevaa kolmen kohdan listaa sanotaan valokuvaajien keskuudessa pyhäksi kolminaisuudeksi. Ja näin on, sillä nuo ovat ne asiat, jotka kuvan rakentavat ja tekevät siitä ominaisuuksiltaan semmoisen, kun se onkaan.

Miten siis kuvataan koiraa? Pyhän kolminaisuuden asioilla tasapainottelemalla saa koirasta kuvan tilassa, kuin tilassa. Eri asia on se, riittääkö kameran ja objektiivin ominaisuudet sitten. ;) Ja mitä tarkoitan tasapainottelemalla? Aukko ja suljinaika kulkevat miltei käsi kädessä: mitä pienempi aukko (eli iso f-luku), tulee valoituksen olla pitkä, jotta kuva on valoisa. Jos pimeässä haluaa tarkan kuvan, pitää valoitusaikaa aukkoa suurentaa ja ISOa nostaa, kun taas suljinajan voi pitää lyhyenä. Kuvasta siis tulee rakeinen ja jossain tapauksessa epätarkka, kun syväterävyysalue on pieni. Jos taas haluaa pitää kuvan rakeettomana, aukkoa tulee taas suurentaa ja valoitusaikaa pidentää.

Ulkona kuvaaminen: aloitan kuvausasettamisen säätämisen ISO-arvosta, jonka mainitsin listassa ensimmäisenä. Mikäli on aurinkoinen päivä (kuten eilen oli), ISO on minulla kesällä 400, talvella 800. Pääasiassa tämä kannattaa pitää aina mahdollisimman alhaisena lukemana, sillä rakeiset kuvat eivät ole kiva asia.

Tää oli kuvattu illalla, kun aurinko oli jo laskenut - kohinaa huomattavissa paljonkin, mm. takana olevissa puissa.
Suljinaika ja aukko: Käytän milteipä poikkeuksetta Nikonin kamerassani A-moodia (lukee kuvausmoodin valintakiekossa kamerasta riippuen A:na tai Av:na, tulee sanasta aperture priority), eli säädän aukon mieluisaksi ja annan kameran päättää suljinajan. Koska ulkona on valoisaa, niin suljinaika on juoksevan koiran pysäyttämiseen hyvä olla "pisimmillään" 1/250s, mutta mielellään lyhyempi (itse tykkään 1/1000s). Tietysti riippuu, mitä kuvaltaan haluaa: jos haluaa liikkeen tuntua kuvaan, voi suljinajan pudottaa jopa 1/100s:iin, mutta silloin koira voi olla suurimmaksi osaksi suttua. Aukko minulla on siis yleensä (putken ominaisuuksien myötä) yleensä f2.8-4 väliltä, jotta kuvat ovat valoisia, suljinaika on lyhyt ja koira piirtyy hyvin vielä, eikä syväterävyysalue ole liian kapea.

Suljinaika 1/1000s, f3.5, ISO-400
Ja sitten se suurin opeteltu juttu viime aikoina - tarkennuspiste. Aiemmin yritin epätoivoisesti antaa kameran päättää tarkennuspiste, mutta enemmän se meni huti kuin osui kohdilleen.. Siispä, käytä pistetarkennusta. Nykyisessä kamerassani on valittavana 51 eri tarkennuspistettä, mutta käytän oikeastaan keskimmäisiä juoksevaa koiraa kuvatessani. Sitten, jos on tarkoitus saada kivoja pönötyskuvia siten, että toinen puoli kuvasta jätetään "tyhjäksi", käytän pistetarkennusta reunoilla. Lisäksi bonuksena pistetarkennuksen käytössä on tarkennuksen nopeutuminen ja kuvan ottamisen nopeutuminen, kun kameralle pystyy kertomaan, mistä kuva halutaan tarkaksi. Tarkennus yleensä yrittää kohdistaa koiran silmiin. :)


Kake about tarkka, mutta Pongo on sumea.
 Jos koiria on useampi, voi olla järkevämpää käyttää isompaa pienempää aukkoa (f5.6->), jotta eri kohdilla olevat koirat eivät ole ihan suttuisia. Jotkut myös suosivat 3D tarkennustapaa useampaa koiraa kuvatessa.

Toinen suuri juttu, mitä olen nyt opetellut, on sisätiloissa agilitaavan koiran kuvaaminen. Ei helppoa hommaa. Koska agilitaavista koirista halutaan kuvia, jossa ne ovat ikuistettu esteen päälle, tulee suljinajan olla mahdollisimman lyhyt (mielellään se 1/250s, mutta itse suosin aikoja 1/400s tai 1/500s, jotta koira on kuvassa täysin pysähtynyt). Tämä määrää myös osaltaan aukkoa: sen tulee olla mahdollisimman iso, jotta valoa pääsee kennolle mahdollisimman paljon. Tämän takia ISOa joutuu rukkaamaan pakostakin sisätiloissa sinne 1600:n paikkeille, mutta omassa kamerassa vakioasetus on joko 3200, 4000 tai 6400, harvemmin jälkimmäisin, mutta onnekseni kamerani ei aiheuta niin paljoa kohinaa noillakaan arvoilla. Vaihdan kameraan asetukseksi kokonaan manuaalisen moodin, eli M-tilan, sillä valaistus pysyy vakiona sisätiloissa.



Sisätiloissa kuvista on tullut kivoja asetuksilla suljinaika 1/400 tai 1/500s, aukko 3.2 tai 3.5 ja ISO 3200. Pienempi suurempi aukko (siis tyyliin f1.8) ei ole mieleeni, sillä vaikka tausta tulisikin kivan sumea, yleensä koiraan tarkennus ei sattuisi kohdilleen, vaan se olisi osittain päästä tai muualta epätarkka. ISO-arvo ja kohinan määrä on ihan kamerakohtaista. Yleensä, mitä parempi kamera, sitä enemmän kenno kestää ISOn nostamista. Entisellä kameralla (Nikon D3000) ISO800 oli jo aikamoista porinaa ja isommat arvot laittoivatkin sitten kuvat jo sutuksi...

Jäikö jokin mietityttämään? Kysy rohkeasti :)

7. maaliskuuta 2015

Rallytokovalmennuksessa

Hei, vielä muistuttelen blogin arvonnasta ja koirablogit.netin arvonnasta - käy antamassa palautetta ja kehitysideoita sivuston parantamiseksi ja voita tuotepaketti koiriin liittyen! :)

Tänään käytiin Haukkuvaarassa Oonan valvovien silmien alla rallytokovalmennuksessa, joka keskittyi kisarataan. Rata oli tehty isolle kentälle, ihanaa :) Aluksi rataantutustuminen 15 min:

Klikkaa isommaksi! Harmaalla piirretty reitti, helpottamaan hahmottamista :)
Tää oli joku ihan oikea kisarata, mun mielestä tosi simppeli ja iisi! Oltiin Kaken kanssa meidän ryhmän viimeisinä starttaajina, virittelin Kakea pikkukentällä edellisen koirakon suorituksen ajan ja suuntasin radalle. Koiraa olisi saanut palkata, mutta ajattelin tehdä tilannekatsauksen meidän tämän hetkiseen tasoon ja mennä koko radan ilman nameja.

Alussa mua jännitti, johon Kake vastasi sitten vetämällä nokan alas. No, siitä koiraa ja itseä herätellen kakkoskyltille, josta miinuksia kerättiin epätasapitkistä (:--D) peruutusaskelista. Kolmosen saksalaisessa koira ei ollut skarppina, sillä pitkä suora ja sitten olisikin pitänyt yhtäkkiä kääntyäkin... Yritin toki kovasti huudella, että nyt mennään.... Spiraalikin meni ihan kivasti, tähän toivottiin enemmän vauhtia. Liikkeestä maahan -liike oli huono, koira oli ihan vino, enkä tiiä kyllä, oliko se edes liikkeestä maahan, olin itse aika pysähdyksissä. Juoksemisessa Kake heräsi todella, mutta sitten 270° käännöksessä vasemmalle se pääsi minun edelleni, ja rintamasuunta kääntyi liikaa. Loppu olikin ok! :)

Miinuksia kerättiin ties kuinka monta ykköstä hihnavirheistä ja puutteellisista yhteistyöstä, kympit taisi tulla kyltiltä kasi ja 12, ja loppupisteet oli jotain päälle 70, joten läpi oltaisiin päästy :)

Tarkoituksena nyt käydä kuukausittain näissä ison radan harjoituksissa, lisäksi puhuin Oonan kanssa, että keskiviikkoisin tullaan joka toinen viikko sitten nuorten koirien tokovalmennusryhmään! Lisäksi Oona vinkkasi alun jännittämiseen treeniksi ensi viikolla tiistaina olevaa häiriötreeniä, joten sinnekin mennään :)

3. maaliskuuta 2015

Voimankäyttö koiraharrastuksessa

Vanhana heppatyttönä selailen vieläkin heppablogeja ja yhtä surullisen kuuluisaa heppafoorumia, josta bongasin yksi päivä kauhistuttavan videon. Heppablogeissa on tätä videota ruodittu ja tuomittu siinä esiintyvän valmentajan toimet ja videota on kiitelty, sillä se nostaa vihdoinkin nämä isotkin epäkohdat julkisesti esille, kissaa pöydälle jne... Video on päätynyt myös iltapäivälehtien uutisjutuksi asti. Liian usein tämmöistä käytöstä nähdessämme emme uskalla mennä puuttumaan, sillä "ei ole minun asiani sekaantua tuon koulutukseen" tai "emmä kehtaa". Asiaan pitäisi tulla muutos, ja tämä video ja sen julkistaminen on todellinen edistysaskel kohti parempaa eläintenkäsittelyä.


No, miten sitten koiramaailmassa? Olen kuullut kauhutarinoita mm. agilityn puolelta, jossa koiria opetetaan menemään putkeen vetämällä ne hihnan jatkeena läpi, sparrataan hyppäämään korkeammalle lyömällä rimoilla jaloille (tätä tapahtuu hevosmaailmassakin!), ja olen nähnytkin, kun pikkutyttö veteli koiraansa korville, koska se ei hypännytkään metrin (!!) korkuista estettä (omassa kotipihassaan).

Lisäksi olen kuullut, että tokossa paikkamakuussa koiraa kiskaistaan liinasta julmasti taaksepäin, mikäli se erehtyy nousemaan. Olen myös kuullut suojelupuolelta, että sähkön käyttö on siellä joillakin tyypeillä tavallista.

© Tiina
Saan onnekseni todeta, että olen valinnut hyvät kouluttajat ja hyvät paikat treenata. En ole nähnyt voimankäyttöä koirankoulutuksessa. Kerran kyllä hallilla käydessä eräs nainen karjui koiralleen tokoa treenatessaan siten, että tuijotimme kaverimme kanssa suu auki. Onneksemme nainen ilmeisesti tajusi huonon käytöksensä ja lopetti siihen. Aloitimme itse agilityharrastuksen Haukkuvaarassa, jossa Julia opettaa esteiden suorittamisen, kepit ja kontaktit operantisti, positiivisella vahvistamisella. Operantti ehdollistaminen on ihan tutkittu juttu ja se on menetelmä, jolla saadaan nopeiten oppimistuloksia. Ihmispuolellakin on todettu, että yhtä negatiivista palautetta kohti ihmisen tulisi saada seitsemän positiivista!

Fyysisen voiman käyttämisestä ei ole hyötyä koiraharrastuksessa. Järkikin sanoo, että ihmisen arvo laskee koiran silmissä ja yhteinen luottamus kärsii, mikäli koiraa nujuuttaa.