25. maaliskuuta 2015

Esittelyssä Kaken uusi panta

yhteistyössä Designdog.fi kanssa

Olen haaveillut uudesta pannasta Kakelle. Haaveissani panta oli laadukas, erottuva ja leveä. Kaken edelliset pannat ovat olleet aina perus-Hurttaa tai Mustia ja Mirriä, joten ainakaan toinen tai viimeinen kriteeri ei ole täyttynyt niissä pannoissa. Aloin selata netissä läpi pari kuukautta sitten suomalaisia kädentyöntaitajia, jotka tekevät koiratarvikkeita. Päädyin Desingdog.fi -sivulle. Ihastelin pantoja muutaman päivän, ja otin yhteyttä Johannaan ehdottaakseni yhteistyötä. Hän lähti innolla mukaan projektiin.



 Ihastelin "bling-bling"-pantoja, mutta vähän pelkäsin, että ne olisivat liian hienoja Kaken kaltaiselle peruskoiralle. Johanna auttoi ja ehdotteli erilaisia pantamalleja omien toiveitteni perusteella. Hänellä oli muutamia visioita, joista päädyimme sitten puolikuristavaan Halloween -pantaan, ketjuosalla. Malli oli sopivan "äijä" Kakelle, lisäksi siinä on hillitysti blingiä. ;) Johanna vielä tuunasi valmista mallia lisää, ja pantaan tuli liukuvärjäys keltaisesta oranssiin.



Miksi uusi panta Kakelle? Kuten kirjoitin, pannan tuli olla leveä. Se on palvelus Kakelle, Kaken niskalle ja liikkumiselle, sillä se vähentää painetta pienelle alueelle, verrattuna aikaisempiin pantoihin. Niskat ovat vähemmässä kuormituksessa koiran kiskoessa nähdessään jotain kiihdyttävää, joten riski saada niskajumeja, ja sen myötä kuormitusta muuhun kroppaan, vähenee.

Leveitä pantoja on tavallisissa kaupoissa vähän tarjolla.  Lisäksi ne on poikkeuksetta vinttarimallisia, jotka eivät mielestäni sovi oikein collielle. Tukemalla suomalaista käsityötä saa hienon, uniikin pannan. Johanna teki pannan nopeasti: viikonlopun jälkeen sain postia, että panta on valmis! Panta tuli postissa ykkösluokassa ja olin hurmioissani sovittaessani uuden pannan Kaken kaulaan.


what do you think, sopiiko Kakelle?

Tilaa oma pantasi: Designdog.fi

18 kommenttia:

  1. O___o Niiiiin hieno! Sopii mainiosti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Toi on Kakelle tosi sopiva mun mielestä.

      Poista
  2. Vauu, siisti! ja sopii Kakelle oikein hienosti!

    VastaaPoista
  3. Mun mutsihan tilasi viime keväänä meidän Elvanille (isovillis) Designdogista kaulapannan ja hihnan. Niistä tuli aivan mielettömän hienot ja itsellä olisi suuri kutkutus tilata myös Paddingtonille panta, en vaan pääse itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä, minkälainen sen tulisi olla :D Ehkä tulevaisuudessa...

    Mut Kaken pannasta tuli kyllä tosi hieno! Just sopivassa suhteessa blingiä ja poikamaisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, laita Johannalle viestiä ja pohtikaa yhdessä! Mä ainakin sain semmosia ehdotuksia, että uskalsin jopa vähän "revitellä" :P

      Poista
  4. Se on niin upea! Johanna osaa kyllä hommansa :-)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Yhyy, pantakuumeeni vaan pahenee. Tosi hieno panta Kakella! Oon just tuon mallista puolikurkkaria Mainille haaveillut.. Paljonko tämmöinen panta suurinpiirtein tuli kustantamaan? 40-60e? :)
    (typotin ekan viestin, eikä voinut muokata :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippasen tyyriimpi oli tuo, mitä sun hintahaarukka :)

      Poista
  7. Hemmetin hieno panta. Tykkään tosta liukuväristä, spunkysta pääkallosta ja noista tähtiniiteistä.

    VastaaPoista
  8. Hiano on panta! Meillä on Viville joskus tilattu mittatilauksena, mutta koska se on solkipanta niin on jäänyt vähäiselle käytölle. Puolikurrat on meidän menossa paljon kätevämpiä. Mutta kyllä siinä tilatussa se laatu ja käsityö tuntuu ja näkyy. Kunhan Ilen turkki saa näyttelyuransa päätökseen on ajatuksena tilata noille kahdelle hörhölle uniikit pannat :)

    VastaaPoista