30. lokakuuta 2015

Kolmen kuukauden väli


Heinäkuun 19. - lokakuun 27. pvä. Suurin muutoshan on Javassa, mutta mitäs se Kake onkaan kanssa tehnyt?

26. lokakuuta 2015

Koillis-Savo kartoituksessa

Olin järjestellyt itselleni töistä vapaata la-to -välin viime viikoilta, joten suunnattiin eka Kuopioon ja sunnuntaina meidän mökille Nilsiään. Joskus pikkulikkana oltiin käyty porukalla kiertämässä Tiilikkajärven kansallispuistossa, joten halusin lähteä koirien kanssa sinne lenkille!

Reitin aloituspisteeseen päästäksemme kuljettiin Rautavaaran läpi - siis tämän piskuisen surullisen kuuluisan kylän, jossa on väkiluku on vähentynyt vuodesta toiseen (30 vuoden aikana miltei puoleen), työttömyysaste on Pohjois-Savon korkein ja eläkeläisiä on miltei puolet kyläläisistä. Käytiin ostamassa makkarat ja ketsuppia, ja tässä kylän ainoassa kaupassa (joka oli jopa suht' iso S-market) saatiin aika hyvä poikkileikkaus kyläläisistä. Rautavaaralta köröteltiin vielä jokunen kilometri metsään, ja saavuttiin Sammakkotammen opastuspisteelle.

Maastot oli tosi kivat - tommosta kivaa kangas-mänty-metsää alkupuolisko, hieman pitkospuita. Eka puolisko sujui kevyesti, koirat olivat tunnollisesti hihnassa koko reissun ajan. Olin edellispäivänä vähän miettinyt Kaken ja Kaken jalan jaksamista tuolla reissulla, sillä ohjeenahan on kuntoutuksessa tehdä vain maks. puolen tunnin lenkkejä... Päätin kuitenkin ottaa Kaken mukaan, sillä metsässä käveleminen on parasta tuolle jalalle, ja kovat menohalut sillä on ollut jo kauan, eli kipuja tuskin on. Kuitenkaan Kake ulkoili vain hihnassa eikä päässyt riekkumaan.



Päädyttiin Venäjänhiekalle, jossa oli kaksikin tulipaikkaa, ja laitettiin notski pystyyn. Siinä sitten hiillosta odotellessa otettiin kuvia, pyörittiin ympäriinsä ja mä etsin yhtä geokätköä, sitä kuitenkaan löytämättä. Koirat odotteli hihnoistaan köytettynä penkkeihin tai sitten me chillattiin niiden kanssa hihnat hyppysissämme. Javan päästin revittelemään hiekalle muutaman kerran, ja ai että neiti sai makoisat hepulit joka kerta! Nopeasti se revittely piti lopettaa, kun Kakea alkoi ärsyttää toisen ilo niin paljon.

Loppupuolisko matkasta mentiin sitten useamman suon ylitse pitkospuita pitkin. Tajusin järkevämmäksi tavaksi kulkea koira takanani, sillä muuten olisin voinut löytää itseni vaikka suosta... Kokonaismatkaa tuli seitsemän kilometriä ja aikaa saatiin tuhraantumaan makkaran paistamisen ja muun patsastelun kanssa noin neljä ja puoli tuntia. Koirat oli loppupäivän aika hiljaa, sanoisinko.


Seuraavana päivänä päädyttiin lähikohteeseen - Pisan luonnonpuistoon, joka sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä mökistämme. Minulla tuntui edellisen päivän kävelyn rasitus jaloissa, eikä kivaa ollut se, että eka mentiin vaan ylämäkeen :D Olen käynyt pikkulikkana myös täällä retkeilemässä perheen voimin, ja silloin oli ihan kivaa!





Tälle reissulle jätin Kaken suosiolla pois, sillä tiesin reitin olevan vähän haasteellisempi. Ajatuksena oli käydä kiertämässä Pisan kierros (8km), mutta mä olin niin rasittunut edellispäivän reissusta, että totesin, että käydään katsomassa maisemat suorinta reittiä ja tullaan takaisin samaa polkua. Eikä ollut huono idis. Huipulle meni jyrkimmistä kohdista uudet metalliristikkoportaat ja kaiteesta sai kivasti tukea. Maisemat oli huipulta komeat ja huipulla oli myös nähtävissä Täyssinän rauhan (v. 1595) rajamerkit. Javan oli hankala tulla alaspäin huipulta, sitä taisi jännittää jyrkkä maasto ja hieman tassujen alla pyörivä sora. Se olisi tullut varmaan jyrkänteeltä muuten alas, mutta onneksi oli raavas mies mukana reissussa, joka sai jyrkimmän kohdan kannettua Javaa alaspäin ja päästiin kaikki kotiinkin ehjinä.


15. lokakuuta 2015

Meidän koirat haastattelussa


1. Olen…

- Moro, mä oon Kake, kolmevuotias colliepoika. Aika äijä nykyään, ainaki ku toi suojeltava pikkulikka on meidän piireissä. Oon pätevä haukkumaan naapurit ja vieraat aina toivoessani niiden pysyvän kauempana meidän hoodeilta.

2. Parhaat päikkärit nukun…
- aina mun isäntäväen läheisyydessä, esim tossa meidän plyysimatolla ku ne kattelee laatikkoa, mis on välkkyvä valo.


 3. Paras kaverini on…
- isoveikka Pongo, joka on mun idoli! Se on nii-iin cool. Okei, kiva kaveri on kans toi naapurissa asuva Mini, joka on vähä hitaampi, mutta se jaksaa kiinnostua mun kepeistä!


4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina…
- sitä hyvänmakuista ruokaa, joka ei aiheuta inhottavaa poltetta ja oksentamista. Okei okei, kyllä broiskukin maistuu ja muu liha, mutta niistä kun ei tiiä, aiheuttaaks ne ongelmia mulle.

5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen…
- lätyn, siis semmosen lentävän lautasen! Sen noutaminen vedestä varsinkin kesällä on superkivaa!

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu?
- Toi mun kuski ainakin tykkäsi raahata mua jonnekin kentälle, missä oli semmosia putkia ja aitoja, mistä piti päästä ylitse. Mä vaan kyllä tykkäsin käydä tsekkaan sieltä lähihoodien likkojen hajut ja kartoittamassa uudet kilpakosijat, joten kuski on päättänyt ruveta harrastamaan jotain uutta lajia. Se on kyllä ihan kivaa, saa nakkia aika usein! Mä oon niin komee, että onneks kuski on tajunnu jättää mun esittelyn muulle ajalle. Kotihiirenä on tärkeetä olla, ettei tuota suojeltavaa pikkulikkaa vie kukaan.

7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen?

- Haha, sillon kerran, kun mun kuski ei ollu paikalla, mutta mä olin jossain komeuden näyttämiskisassa mun hoitotädin kanssa, oli mun siskolikka samoilla hoodeilla! Se kyllä tuoksu aika hyvältä sillo, mm.

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata?
- Oon suunnitellut leikkitreffejä muutaman kivannäköisen tytyn kanssa! Muun muassa Eka ois semmonen tyty, joka tuntuu olevan yhtä energinen ja ikiliikkuja kuin mä! Musta tuntuu, että meillä natsais heti! Sit mä voisin vähä pullistella lihaksiani myös Lennun kanssa, mutta ehkä me sit vaan otettas kiihdytyskisoja ja katottas, kumpi juoksee lujempaa ja pidemmälle.

~*~*~*~*~*~*~*~*~




1. Olen…
- seitsemän kuukauden ikäinen collieprinsessa Java! Mä niin rakastan näitä mun kutreja, varsinkin toi kuva näyttää, miten nätit ne on!

2. Parhaat päikkärit nukun…
- selälläni eteisessä ulko-oven edessä tai sit toisinaan halutessani rauhaa isäntäväen makuuhuoneessa nurkassa.


3. Paras kaverini on…
- no kun mä en tiiä. Mulla on monta sikaihanaa frendiä, mutta ei ole semmoista yhtä, joka menisi kaikkien muiden yli. Okei, kivointahan on tuota isoveljeä kiusata, se onneks ei suutu mulle. Ton isoveikan siskolikka Muru sit on kyllä aika kiva, semmonen kaikentietävä kaveri! Naapurirapun poitsu Ami on kans kiva kyykytettävä, ja pojista myös Paavo on kans tosi kiva tyyppi, mutta se ei kai ilmeisesti oo täällä meidän naapurustossa enää, ainakaan en oo nähny sitä pitkään aikaan.



4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina…
- lihapullia! Ne on tosi-tosi hyvä!


5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen…
- pikkusen lampaan, herra päkäpää välillä vinkuukin!

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu?
- Mä en jaksa edes vaivautua kauneuskisoihin, annan muille tasoitusta :) Kotona on ihana olla, mutta kivaa on kyllä päästä välillä viihteelle!

7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen?
-  Kun olin päässy takaisin vanhaan kotiin muutamaks päiväks lomalle, mä tulin kipeäksi. Olin niin iloinen, kun näinkin taas isäntäväkeni, ja nopeasti huomattiin, etten ollut ihan ookoo. Minut vietiin jonnekin paikkaan, missä haisi ihan tosi oudolle ja mä vaan muistan, että olin tosi kipeä ja minuun sattui. Siellä paikassa oli joku vieras, joka kopeloi minua ja minua jännitti tosi paljon. Lattia siellä oli tosi liukas, ainakin tuntui siltä, että se meinasi tippua altani. Toivottavasti en joudu enää uudestaan sinne :(

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata?
- Oon pyöriny näissä piireissä niin vähän aikaa, että en osaa sanoa! Vielä pitää tutustua enemmän tyypeihin täällä :)



Tämä haastattelu bongattu mm. tästä blogista :)

13. lokakuuta 2015

Euforista oloa ja fyssaria


Kävin eilen Santun kanssa agilityvalmennuksessa. Mulle kävi niin hassusti, että olin viikonloppuna agilityn koulutusohjaajan peruskurssilla, enkä ollut tarkistanut, miten sieltä saa olla pois. Kävi sit ilmi, että en olis saanut kurssia läpi, koska sunnuntaina joutuisin lähtemään Salmen tokovalmennukseen kesken kaiken. Mutta onneksi oli Tiina, joka meni mua tuuraamaan! Mä sain sitten mennä hänen puolestaan agilityvalmennukseen, ja sain onnekseni Santun mukaan. Mehän oltiin Santun kanssa starttaamassa collieiden agilitymestaruuksissa tossa joku kk sitten, mutta menin harmikseni muljauttamaan olkapääni osittain sijoiltaan ja starttaamiset jäi siihen.


No, viikkorata oli semmosta juoksemista ja (pääasiassa) sokkareita. Muutamat valssit ja takaaleikkaukset. Esimerkiksi 3-4 -väliin ajattelin tehdä sokkarin, mutta olin myöhässä. Siispä valssasin. Seiska-kasi -väliin rivakka lähettäminen ja takaaleikkaus, ja taas kymppi-ykstoista -väliin valssi. Nron 23 oon muuten merkannut väärälle puolelle, mutta antakoot olla. Me Santun kanssa juostiin väli 1-17, tehtiin kepit erillisenä.

Tämä treeni oli ehkä paras treenini tähän mennessä. Osaava koira, joten saa ihan keskittyä omaan mokiin ja sijanteihin omassa liikkumisessa. Ekan roundin jälkeen olin iha hapoilla, kun juostiin 7-17 väliä, kaaduin vaan maahan ja jalat ei kantanut. Hengitys ei meinannut kulkea. Santtu oli vähä ihmeissään, että tuohonko tuo nyt kuupahti, mutta sain noustua ylös ja leikittyä sen kanssa :) Ihana Santtu. Toisella kierroksella tehtiin samaa, mutta tietenkin oli tarkoituksena päästä koko rata nollilla. Ihan ei tulostavoitteeseen päästy, mutta törkeen hyvä mieli jäi! Mä hehkuin iloa treenin jälkeen, kävin kaupassa ja hymyilin siellä kuin yks Naantalin aurinko. Hehkutin vielä kotonakin vähän puoliskolleni treenejä ja nukkumaan mennessä hypetin mahtavaa oloa. Olo oli raukea, väsynyt, mutta energinen. Aivan tajuttoman siisti tunne - tuota tahtoo lisää! En ole vielä aikaisemmin mistään aikaisemmasta harrastuksestani saanut samanlaisia kiksejä, ja mä oon kuitenkin harrastanut judoa (kuusi vuotta), pesistä, ratsastusta (vajaa 10 vuotta) ja juoksukuntoni on ollut aika hyvä silloin aktiivisimpina liikkumisvuosinani (esim. 1500m juoksin alle kuuden ja puolen minuutin).

Mutta ehkä sitä juoksukuntoa pitäisi lähteä treenaamaan paremmaksi taas. Ja kuka väittää, ettei agility ole urheilua - eihän siinä edes tule hiki....


Tänään sitten oli Kaken fyssari. Aluksi Hannele halusi nähdä Kaken liikkumista niin kuin normaalilla lenkillä, mutta koska minulla oli hieman nameja mukana, Kake kärkkyi niitä ja kulki hihna löysällä, lähellä minua. Sisällä sitten taivuteltiin ja jumpattiin. Kake sai valtavasti kehuja kulkemisestaan ja istumisesta, kuulemma eivät kovin monet koirat näin nopeasti jo istu noinkaan suorassa ja jalkaa käyttäen, miten Kake nyt istui tuolla. Kotiin viemisinä jumppaohjeet kyljellään ja painopisteen tunnustelua jakkaran päältä. Ensi kerralla päästään altaaseen, mikäli leikkaushaavan rupinen kohta on parantunut.

Niin, Kaken jalassa oli rupi. Tikkien poiston yhteydessä sitten Kake pääsi nuolemaan sitä haavaa hieman, joten se märki. Olin pitänyt Kakella kauluria ja puhdistanut haavan päivittäin. Kuitenkin näytin poistuessani fyssarista haavaa respan hoitajalle, joka ei olisi lähtenyt sitomaan haavaa, jottei se ala hautomaan. Kävi kuitenkin kysymässä Kaken leikkauksessa mukana olleelta hoitajalta ohjeita, joka tuli katsomaan Kakea omien tekemistensä lomasta. Tämä hoitaja kauhistui nähdessään märkivän haavan, ja lähti hakemaan Sointua (Kaken leikannuta lääkäriä). Sointu vilkaisi pikaisesti haavaa, kertoi mitä tehdä ja mitä lääkkettä pitäisi antaa. Saatiin sitten mukaan klinikalta nyt uusi, tujumpi, antibioottikuuri ja antibiootti-kortisonivoidetta. Toivottavasti tää nyt paranisi.


Ja olo antennilautasena jatkuu.

8. lokakuuta 2015

Miten Kaken jalka voi?

Leikkausiltana
Kake kärvisteli paksun sidoksen kanssa reilun viikon, kunnes saatiin varattua aika tikkien poistoon. Onneksi viikko oli jotakuinkin kuiva, ei satanut, joten selvittiin ilman kamalia muovikassi-virityksiä jalassa koiraa ulkoiluttaessa. Lauantai-iltana otin siteen pois, kun se oli valunut jo niin paljon, mutta jätin liimasiteen tikkien päälle vielä suojaksi. Kake sai kuitenkin revittyä sen sunnuntai-iltana itseltään pois, mutta onneksi vasta silloin! Maanantaina käytiin klinikalla poistattamassa tikit, ja Kake sai kehuja siististä haavasta ja kaikilla jaloilla kulkemisesta.

Tiistaina, tikkien poiston jälkeisenä päivänä
 Nyt leikkaushaava on parantunut täysin, lukuunottamatta ylhäällä olevaa rupea. Lenkillä pitäisi päästä mahdollisimman kovaa ja kaikkialle, mutta raasu ei saa kun lyhkäsessä hihnassa käppäillä ravia. Jumeja löytyy selästä ihan satavarmana - tassujen ja jalkojen nuoleskelu on ihan mahdotonta. Siispä seuraavaksi asiakseni otan Kakelle fyssariajan varaamisen.

Ps. Käytiin tänään Javan kanssa treenaamassa. Haukkuvaaran halli vähä on jännittänyt neitiä, mutta kerta kerralta se vaan reipastuu siellä. Nyt on kaksi viimeistä kertaa otettu niin, että otetaan toinen koira kentälle, Java saa katsella sen tekemisiä ja vähän nostattaa kierroksia. Saadaan pennelille vähän itseluottamusta ja innostusta menoon. Ja tänäänhän se teki namikäden vedättämänä kivaa seuruuta.