29. marraskuuta 2015

Kakkossijojen päivä

Eilen startattiin Santun kanssa ekaa kertaa yhdessä kisoissa, kolme starttia, joista kaksi agilityratoja ja yksi hyppäri. Olin miltei koko viikon jollain tavalla jännittänyt kisoja - kolmena yönä näin agilitypainajaisia (mm. että olen kotona ja tajuan että startti olisi alkamassa ihan just, tai että olen paikan päällä starttaamassa mutta koira on kadonnut) ja perjantai-illan ja lauantaiaamun olin ihan paineissa. Rintaa ahdisti eikä meinannut saada henkeä. Sätin itseäni mokomasta jännittämisestä, kun 1) minulla ei ollut mitään hävittävää 2) kukaan tuskin katsoo meidän ratoja 3) Santtu kyllä osaa. Mutta mitäs sitä mahtaa pääkopalleen. Kyseessä oli minun ensimmäiset kakkosluokan kisat, ja millä kisakokemuksella: heinäkuussa kävin yhden ykkösluokan startin testaamassa Kaken kanssa!

Lauantaina kävin aamusta väsyttämässä koirat meidän lähimetsässä kunnon porukkalenkillä, Kake lenkkeili hihnassa, koska jalka ja toiset urokset. Kakehan on siis ruvennut vähän pullistelemaan muille uroksille Javan kotiinsaapumisen jälkeen. Tunnin lenkki teki tehtävänsä, sillä koirat olivat kuulemma nukkuneet koko päivän.

Pakotin itseni syömään lounasta yhdentoista maissa, vaikkei tehnyt yhtään mieli. Sitten pakkasin kamat, vaihdoin vaatteet ja lähdin hakemaan Santun. Suurin piirtein olin vaille yksi kisapaikalla, kävin katsomassa Annan hyppyradan ja lähdettiin Tiinan kanssa koiria lenkittämään.

Kakkoset aloitettiin parikymmentä minuuttia aiemmin, hyppyrata oli ensimmäisenä.

suhteet ja linjat ovat abauttiarallaa.
Nelos-vitosväliin en jotenkin luonnistunut saamaan sokkari-valssiyhdistelmää, joten päädyin päällejuoksuun. Samalla tavalla päätin valssata kympille ja ohjata serpentiinin siten, että olisin valmiiksi putken puolella, eikä putkelle lähetyksessä tarvitsisi takaaleikata.

Radalla sitten menikin hyvin - vitonen kepeiltä, koska en osannut tarpeeksi juosta suoraan vielä kasihypyn jälkeen, vaan lähdin kääntämään liikaa kepeille, liian aikaisin. 

Eka agirata sitten näytti tältä:


Tämä rata tuntui jopa helpommalta kuin hyppyrata. Pelättiin porukalla, että koirat löytäisivät tiensä liian nopsaan pituuden jälkeen väärään suuhun - meillä Santun kanssa onneksi ei käynyt niin, vaan se juoksi muutamalla laukalla suoraan oikeaan putken päähän! Kielto tuli A:n jälkeen kasihypyltä, koska ohjasin hyppyä, enkä linjaa - juuri sitä, mitä Julia toitotti minulle viikkovalmennuksessa maanantaina. Kun olisin kertonut koiralle sen linjan, mitä pitkin tulee edetä seuraavalle esteelle, olisi tuo kielto jäänyt pois.

No, vitoset tuli siis kahdelta ekalta radalta, mutta ei ollut huono suoritus:

 Eli napattiin Santun kanssa ekoista yhteisistä kisoistamme kaksi kakkossijaa! Olin positiivisesti yllättänyt, lisäksi siitäkin, että B-radalla kerkesin kävellä ja peruutella uusiessani kieltohyppyä, ja silti oli ihanneajan puitteissa!

Väsymys alkoi minulla painaa viimeiselle radalle lähdettäessä, ja A-agilityradalta tuli hylky, kun A-putki -erottelu ei mennyt kuten piti, vaan Santtu sujahti vikkelästi putkeen kovasta käskyttämisestä huolimatta. Ehkä linjaamisessa olisi ollut parantamisen varaa.. Kepeiltäkin kerkesi tulla virhe, kun en jaksanutkaan hokea "kepikepikepi" kokoaikaa.


Loppuun video vielä muistoksi: :)



23. marraskuuta 2015

Kontrolliröntgen


Kaken leikkauksesta alkaa olla takana kahdeksan viikkoa, ja päästiin kontrolliröntgeniin. Noh, aivan tyytyväinen en ollut kokemukseen. Paikalla olin viittä vaille, ja lääkäri otti vastaan vasta kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Piikki pyllyyn ja koira rauhoittumaan, mutta kappas, eipäs se nyt ihan otakaan rauhoituakseen, kun sai kevyen rauhoitteen. Odoteltiin ja odoteltiin, kunnes Kake ei enää reagoinut hoitajan huhuiluihin ja kosketuksiin.

Siispä nostettiin haukku pöydälle ja ensimmäinen kuva otettiin. Hoitaja lähti tämän jälkeen laukkaamaan jonnekin, sain odotella hyvän aikaa, että käännettäisiin koira selälleen ja vielä kuva povelsta toisessa asennosta. Hoitaja saapui varmaan vajaan kymmenen minuutin odottelun jälkeen ja pahoitteli kovasti odottelua, "on resurssipulaa...". Juu, no sitten saatiin toinen kuvakin otettua, Kake nostettiin lattialle ja herätyspiikki kankkuun. Sain nähdä kuvia välissä ja lääkäri (joka ei ollut siis hoitava lääkäri) totesi, että luutumista nähtävissä jne, näyttää huomenna ortopedille vielä kuvia. Erehdyin kysymään, onko tulossa minulle päin soittoa vielä tämän ortopedin lausunnosta, jolloin vastaukseksi sain "ei todellakaan ole soittamassa" - ööh, okei, sori, että kysyin?

Hitaasti virkosi Kake siitä lattialta ja päästiin kassan kautta kotia (aikaa kului koko reissuun puolitoista tuntia, joista siis turhan odottelua apauttiarallaa puoli tuntia). Nyt koiruus nukkuu tuossa sohvan edessä peiteltynä, vaikka kovin vilkkaalta ja tarmokkaalta se vaikutti kotimatkalla rapussa, kun piti murista kovasti hajuille ja äänille. Java halusi kovasti leikkiä isoveikan kanssa, mutta joutui pettymään toisen simahtaessa matolle peiton alle.

Mutta, olennaisin, eli lausunto tuosta kerrasta, "luutuminen edennyt odotetusti, liikuntaa voi lisätä vaiheittain (voinnin mukaan)". Eli kaikki ruuvit ja kori olivat paikoillaan ja polvi näytti hyvälle! Ei voi olla kuin tyytyväinen.

17. marraskuuta 2015

Joko minulla voisi olla terve koira?

Kakella on ristisideleikkauksesta kulunut seitsemän viikkoa. Seitsemän pitkää viikkoa. Leikkauksesta mukaan Kake sai kahdenlaista särkylääkettä ja antibiootit ehkäisemään haavan tulehtumista. Kaikki meni ihan ok ekat pari viikkoa, sitten oli tikkien poisto. Haava oli parantunut hyvin yhtä kohtaa lukuunottamatta.


Tuo kohta leikkaushaavan yläpäässä ei ottanut parantuakseen, joten ekaa kertaa fyssarilla käydessämme haimme samalla lääkkeet tuon haavan puhdistamiseen. Saatiin uudet antibiootit ja Kakella jatkui lautasantennina oleminen.

Viikko sitten oli haava oli jo kiinni (luojan kiitos!) ja päästiin fyssarilla tekemään tiistaina vesijuoksumattoharjottelua. Koira vähän protestoi hommaa, mutta liikkui ihan kivasti. Kotiin kun päästiin ja saatiin levätä, sain aihetta taas vähän stressata: Kake oli kolmijalkainen levon jälkeen. Mielessäni pyöri jo kauhukuvat röngenistä, missä näkyy polven uudelleen hajoaminen, koira pitäisi viedä uudestaan leikkauspöydälle ja aukaista jalka.... Hätäpäissäni annoin Kakelle Rimadylin, joka tuntui helpottavan ja illalla se olikin miltei jo normaali. Soitin kuitenkin seuraavana päivänä Animagiin, kerroin tilanteen ja kerroin huolestani. Linjan toisessa päässä lupasivat keskustella ortopedin kanssa ja palata asiaan.

Kyllähän he sitten soittivat, mutta vasta torstaina! Onnekseni epäilykseni olivat turhia - kuulemma pehmytkudoksissa on voinut olla kipua ja jos kerta koira oli jo sinä päivänä normaalin oloinen, ei tarvitse käydä jalkaa näyttämässä.

Kukkaa ei oo minua tuaskaan ruokkinna! T. Kake
Tässä yritettiin päästä kaulurista eroon, mutta ongelmaksi nousi Kaken miltei jatkuva korvien rapsuttelu, tassunpohjien kirputtaminen ja suupielien raapiminen. Aloitin tassujen hoitamisen Betadinella, tuntui helpottavan. Vahva epäilys oli hiivasta, sillä luin antibioottien voivan aiheuttaa hiivaa. Meinasin odottaa maanantaihin asti, että päästään samalla poliklinikkamaksulla hoitamaan röntgen ja muu kroppa, mutta nyt sitten eilen alkoi toinen silmä rähmiä kovasti ja punoittaa. En sietänyt katsoa koiraa, joten kiikutin sen tänään lääkäriin.

Kaikkiin vaivoihin löytyi ratkaisu: Kakella oli hiivaa niin tassuissa, korvissa ja suupielissä. Tassujen pesuun reseptilääke-shamppoota (2x viikossa), korviin korvatipat, joita voi käyttää myös suupieliin ja silmiin silmätipat. Että oikein kaikki vaivat kerralla.

Toivottavasti tämä tästä nyt helpottaisi. Saisi nukkua enemmän, kun ei tarvitisi nousta aina mahdottomaan kolinaan, kun Kake liikkuu jonnekin. Taidan siirtyä nyt päiväunille.

Ainiin, ps. Voitin koiralle hierontalahjakortin Kingi&Kamun facebook-kisasta. Tulipa tarpeeseen.

5. marraskuuta 2015

Siistii olla nolo!

Koska kaikki blogini lukijat eivät välttämättä seuraa iltapäivälehtien nettisivuja tai ole mukana sosiaalisessa mediassa, avaan tätä meidän kuvaamme muillekin:

Facebookissa eräs nainen jakoi kuvan itsestään ja koirastaan yhtenä iltana, ja kirjoitti kuvan yhteyteen seuraavaa:
"Lähdin koirien kanssa lenkille, jonkin ajan kuluttua vastaan käveli äiti ja poika (noin 4 vuotias), he pysähtyivät ihmettelemään. Poika kysyi minulta mikä koiralla on kaulassa, vastasin sen olevan vilkkuva heijastinpanta. Pojan mielestä se oli NIIN hieno, sen jälkeen poika kysyi mikä minulla itselläni oli päällä, vastasin sen olevan taikaviitta! Autot näkevät minut jopa pilkkopimeässä... poika kiljaisi äidilleen haluavansa samanlaisen, äiti vastasi pojalle ilkeällä äänensävyllä "ET SAA, SE ON IHAN NOLO!!!" Jähmetyin täysin, jos olisin tajunnut olisin vastannut et musta on niiin siistii olla nolo!!! Aikuiset päättävät mikä on noloa, ei lapsi ymmärrä miksei saa siistii taikaviittaa! TÄTEN JULISTAN ETTÄ MUSTA ON NIIIN SIISTII OLLA NOLO! älä ole tyhmä aikuinen vaan osta lapsellesi taikaviitta!"
Ei jumalleissön, sanonko mitä. Tää äiti, joka on kiljunut pojalleen heijastinliivin olevan nolo, on jättänyt ilmeisesti aivonsa synnytysosastolle. Ihan oikeasti.

Mä muistan, kun olin ala-asteikäinen. Asuimme maalla, ja talomme ohi meni katuvalot. Aina oltiin pukemassa heijastimia päälle. Ulos tielle ei ollut asiaa ilman heijastimia. Ajattelin, että yh kun on inhottavaa. Kunnes kerran olin palaamassa luistelukaukalolta kotiin tietä pitkin. Minulla ei ollut heijastimia, mutta kuljin katulamppujen alla tien piennarta pitkin. Vastaan tuli traktori, semmoinen iso, lumiketjuilla varustettu. Muistan vieläkin sen hetken, kun olin ihmeissäni, että miksei traktori anna minulle tilaa, väistä keskemmälle tietä. Vasta kun traktorin valokeilat osuivat minuun (ELI LÄHELLÄ!), kuski teki ison koukkauksen keskelle. Se oli hetki, kun tajusin, ettei katuvalotkaan auta ketään näkymään tiellä.

Nykyään lähes poikkeuksetta aina puen koirille heijastinliivit päälle ulos lähtiessämme pimeän aikaan. Koirat eivät onneksi osaa hävetä, enkä minä ajattele koirieni olevan noloja, enkä uhraa ajatustakaan sille, että ohikulkijat ajattelisivat koirieni tai minun olevan nolo.

Käyttäkää niitä heijastimia. Ihan aikuisten oikeasti. Ei niiden tarvitse olla hienoja, eikä kalliita. Olen molemmille koirillemme surauttanut vartissa kätevät heijastinliivit, eikä hintaa ole ollut kuin alle viisi euroa. Eikä vaadi kovin kummoisia taitoja, vähän saksia ja ompelukonetta. Olen saanut tuunattua niihin enemmän heijastavaa pinta-alaa kuin vastaavista kauppojen koiran heijastinliiveistä. Esimerkiksi Hurtan Lifeguard -heijastinliivi näyttäisi pyörivän alennuksessa parinkympin hinnassa, normaalisti ~30-50€!

#välkyterottuu

ja mitä ilmeisimmiten kuvan sana olisi oikeasti mieluummin. my bad.